Vicente Carrera
Suurin osa Latinalaisen Amerikan hallituksista on vasemmistolaisia, mutta vanhat ay-vastaiset lait kummittelevat vielä maiden lainsäädännössä.
Ay-vastaisilla laeilla on Latinalaisessa Amerikassa pitkä historia viime vuosisadan alkuvuosista tähän päivään. Latinalaisen Amerikan ja Karibian ay-liike syntyi ja vahvistui samoihin aikoihin, kun demokraattiset hallitusmuodot kehittyivät. Kun mantereella alkoi tulla valtaan sotilasdiktatuuri eri muodoissaan, myös ay-liike heikkeni.
Nykyään ay-liike tunnustetaan muodollisesti melkein kaikissa alueen valtioissa, mutta samalla on syntynyt uusia ihmis- ja ay-oikeuksien rikkomisen muotoja. Nämä voivat olla salakähmäisiä tai avoimia.
Kansainvälisen työjärjestön ILOn tilastojen mukaan vuosina 1990-2006 sen 178 jäsenvaltiosta 126:ssa tapahtui työntekijöiden oikeuksien rikkomisia. Näistä kanteluista 56 prosenttia tapahtui Latinalaisessa Amerikassa, ja enemmistö näistä kahdeksassa maassa.
Yksi epäsuora tapa rikkoa työntekijöiden oikeuksia on ammatillisen järjestäytymisen rajoittaminen työntekijöitä uhkailemalla ja vaikeuttamalla heidän pääsyään oikeudellisten keinojen piiriin, joiden avulla he voisivat julkistaa työelämässä kohtaamiaan ongelmia.
Maissa kuten Kolumbia, joissa poliittiseen ja taloudelliseen valtaan todistettavasti kytköksissä olevat tahot murhaavat ja vainoavat ay-johtajia, ilmapiiri ei salli julkisten vapauksien toteutumista.
Brasilia on Latinalaisen Amerikan talousmahti. Viime vuosina Brasiliaa on moitittu pakkotyön käyttämisestä ja ay-johtajien sekä -aktivistien murhista, erityisesti maataloussektorilla. Presidentti Lulan hallitus on yrittänyt toimia tilanteen korjaamiseksi, mutta tilanteen takana on poissulkeva ja epätasa-arvoinen talous- ja poliittinen järjestelmä.
Suuri osa Brasilian työlainsäädännöstä on peruja sotilashallinnon ajoilta. 1980-luvun alussa ay-liikettä kontrolloimaan luotiin ankarat lait, joiden perusteella ammattiliittojen tuli luovuttaa yksityiskohtaisia tietoja jäsenistään ja toiminnoistaan. Nämä tiedot luovutettiin työnantajille, jotka käyttivät niitä painostaakseen ja vainotakseen ay-aktiiveja.
Yksi Brasilian kiistellyimmistä kysymyksistä kaikki nämä vuodet on ollut "ay-vero". Tämä kaikilta rekisteröidyiltä työntekijöiltä kerättävä maksu vastaa työntekijän yhden päivän palkkaa ja on keino varmistaa, että kerran vuodessa verotulot saava ay-liike on säyseä ja työnantajien pompotettavissa. Samalla vero rajoittaa työntekijöiden vapaata järjestäytymistä.
Kolumbiassa ay-liike on menettänyt suosiotaan työntekijöiden keskuudessa. Yhtenä syynä tähän on väkivalta, jonka kohteeksi ay-liike on joutunut, mutta myös työelämän yhä suurempi epävarmuus. Kolumbiassa alle viisi prosenttia työntekijöistä on järjestäytynyt.
Tilanne heijastuu myös kollektiivisopimusten määrään Kolumbiassa. Kaksitoista vuotta sitten 230 000:ta rekisteröitynyttä työntekijää oli 824 kollektiivisopimuksen piirissä, viime vuonna enää 141 sopimusta suojeli vajaata 40 000:ta työntekijää.
Kolumbialaisten keskusjärjestöjen mukaan vuosina 1991-2006 maassa on rekisteröity 2245 ammattiliiton jäsenen murhaa, 3400 tappouhkausta, 1292 pakkosiirtoa, 399 mielivaltaista pidätystä, 206 kiusaamistapausta, 192 murhayritystä, 159 sieppausta, 138 katoamista, 37 kidutustapausta ja 34 laitonta ammattiliiton päämajan tai ay-johtajien asumusten hajottamista.
Edellä on mainittu vain pari esimerkkiä, mutta voidaan sanoa, että Latinalaisessa Amerikassa on vielä voimassa useita ay-vastaisia lakeja. Mutta kysymys on myös siitä, että hallitukset ovat olleet saamattomia soveltamaan ajan tasalla olevia työlakeja silloinkin, kun nämä ovat olemassa, ja tehottomia työntekijöiden oikeuksien suojelemisessa.
Monia alueen hallituksia pidetään suosittuina, demokraattisina ja sitoutuneina ajamaan työläisten etuja. Silti näiden hallitusten ei voida sanoa ottaneen askelta kohti hyvinvointivaltiota ennen kuin ne ovat ratkaisseet työ- ja ay-asioihin liittyvät ongelmat. Brasilian, Venezuelan, Argentiinan, Uruguayn, Bolivian ja Ecuadorin hallitukset eivät ole onnistuneet lopullisesti ratkaisemaan edellä mainittuja ongelmia.
Jotkin ongelmat ja niiden syyt ovat syvällä valtion juurissa ja siinä tavassa, jolla vallanjako ja sosiaaliset suhteet ovat rakentuneet. Tarvitaan paljon enemmän kuin vain puheita ja sosiaalisia ohjelmia, jotta näiden valtioiden luomat rikkaudet saadaan käytettyä järkevällä, tasa-arvoisella ja oikeudenmukaisella tavalla.
Kirjoittaja on SASKin aluekoordinaattori Latinalaisessa Amerikassa. Lue teksti kokonaisuudessaan espanjaksi osoitteessa www.sask.fi/espanol/index.htm.
Toimittaen kääntänyt Anna Berghäll
