Linus Atarah
Kiinan kiinnostus Afrikkaan sijoituskohteena on viime vuosina lisääntynyt. Raha kelpaa Afrikan hallituksille, mutta unohtuvatko työntekijöiden oikeudet?
Kun Kiinan presidentti Hu Jintao teki näyttävän kiertueen kahdeksassa Afrikan maassa aiemmin tänä vuonna, hän ei mennyt Sambian kuparintuotantoalueille, koska pelkäsi protesteja kiinalaisten omistamien kaivosten alipalkkausta ja huonoja työoloja vastaan. Vuonna 2005 räjähdys tappoi 51 sambialaista kaivostyöläistä kiinalaisten Chambishi-kaivoksella.
BGRIMM:n kuparikaivosalueella Sambiassa puolestaan kerrotaan 40 työntekijän kuolleen räjähdetehtaan räjähdyksessä. Työntekijät olivat jääneet lukkojen taakse. On ihmetelty, miksi kaikki kiinalaiset työntekijät ehtivät räjähdystä pakoon. Korvausvaatimusten käsittely on vielä kesken.
Viime vuonna 350 China State Hualong Construction Companyn tytäryhtiön työntekijää Ghanassa uhkasivat lakolla huonojen palkkojen ja työolojen vuoksi. Työntekijöiden mukaan yhtiö on estänyt heitä perustamasta ammattiliittoa taistellakseen parempien työolojen puolesta. He syyttävät yhtiötä myös siitä, että se on epäreilusti vähentänyt turvavarusteiden hinnan heidän palkastaan.
Otin yhteyttä yhtiön projektipäällikköön, joka kertoi nimekseen "Zan". Hän totesi tylysti, että yhtiö toimii Ghanan teollisuus-, asumis- ja vesivarojen ministeriön kanssa solmitun sopimuksen mukaisesti. Hänen mukaansa työntekijöiden nykyiset olosuhteet ovat parhaat mahdolliset, ja ne jotka eivät halua työskennellä, saavat vapaasti ottaa lopputilin.
Kiina ohittamassa OECD-maat sijoitusten määrässä
Kiinan ja Afrikan tiivistyneet kauppasuhteet on nähty etupäässä tilaisuutena luoda Afrikkaan taloudellista vaurautta. Yllättävän vähän on puhuttu syvenevän taloudellisen yhteistyön kääntöpuolesta, Afrikassa toimivien kiinalaisyritysten yhteiskuntavastuuongelmista.
Kiinalaisten yritysten kasvava vaikutus näkyy tänä päivänä lähes jokaisessa Afrikan maassa. Kiina toimii lännen öljykentillä, omistaa maatiloja etelässä ja pyörittää kaivoksia sisämaassa. Reutersin tuoreen raportin mukaan Sambiassa toimivat kiinalaisyritykset toimittavat Lusakan katumarkkinoilla myytävät vihannekset, ja kiinalaisilla yrityksillä on Botswanan rakennusalalla lähes monopoliasema.
Kiinan ja Afrikan syvenevät kauppasuhteet ovat virkistävä askel poispäin Afrikan liiasta riippuvuudesta tuotteiden länsimarkkinoilla. Kiinan Afrikan maille antama apu tulee hyvään aikaan myös siinä mielessä, että länsimaiden avustusbudjetit kutistuvat koko ajan.
Helsingissä Kiinan ja Afrikan yhteistyötä käsitelleessä seminaarissa puhunut Kiinan Suomen-suurlähettiläs Ma Kequing kertoi, että Kiina on antanut 31 Afrikan maalle anteeksi yhteensä noin 1,3 miljardin dollarin velat.
Ma Kequing kuvasi Kiinan ja Afrikan syvenevää yhteistyötä tilanteeksi, josta molemmat osapuolet hyötyvät. Kiina antaa afrikkalaisille maille lainoja edullisin ehdoin ja pääsee vastineeksi käsiksi kipeästi tarvitsemiinsa raaka-aineisiin, joiden avulla se entisestään parantaa talouskasvuaan.
Kiinan tulliviranomaisten mukaan Kiinan ja afrikkalaismaiden välinen kauppa oli kasvanut 39 prosenttia 32,17 miljardiin dollariin viime vuoden lokakuuhun mennessä. Vuosina 2002 ja 2003 Kiina ja Afrikka kävivät molemmansuuntaista kauppaa 18,5 miljardin dollarin edestä.
Siinä missä lännestä ei juuri tehdä suoria sijoituksia Afrikkaan, vaan ne suuntautuvat etupäässä muille kehittyville talousalueille, Kiina on kulkenut päinvastaiseen suuntaan. Kiinan ulkomaiset suorat sijoitukset Afrikkaan ohittavat kohta OECD-maiden sijoitukset, sillä ne ovat OECD:n lukujen mukaan kasvaneet kymmenestä prosentista vuonna 1996 neljäänkymmeneen prosenttiin vuonna 2001.
Toteutuuko hyvä hallintotapa?
Kiinan taloudellisella läsnäololla Afrikassa on kuitenkin kääntöpuolensa. Yllä olevat esimerkit Sambiasta ja Ghanasta - jotka ovat todennäköisesti vain jäävuoren huippu - osoittavat, että Afrikassa toimivat kiinalaisyritykset eivät pane paljoakaan painoa yhteiskuntavastuukysymyksille, etenkään työntekijöiden oikeuksille.
OECD:n vanhempi ekonomisti Andreas Goldstein sanoo, että afrikkalaiset päättäjät ovat alkaneet huolestua siitä, miten hyvä hallintotapa toteutuu kiinalaisten sijoitushankkeissa Afrikassa.
Vuosien mittaan OECD-maiden yritysten on ollut pakko ottaa käyttöön samat ympäristönsuojelua ja työllistämistä koskevia vaatimukset sekä kotimaassaan että niissä kehittyvissä maissa, joissa ne toimivat. Kiina ei kuitenkaan ole OECD-maa, eivätkä kiinalaiset yritykset noudata näitä vaatimuksia.
- Se ei välttämättä tarkoita, että kiinalaiset yritykset olisivat pahempia kuin muut, mutta se, että niillä ei ole tällaisia sääntöjä, antaa kuitenkin syytä huoleen, Goldstein sanoo.
Kiinalaiset yritykset eivät myöskään kannusta yhteistyömaita osallistumaan maa- ja kallioperän luonnonvaroja hyödyntävien tuotantoalojen avoimuushankkeeseen (Extractive Industries Transparency Initiative) tai kampanjaan nimeltä Publish What You Pay, jossa vaaditaan monikansallisia yrityksiä julkistamaan valtioille suorittamansa maksut.
Publish What You Pay -kampanjan aloittivat kansalaisjärjestöt vuonna 2002, ja sen tarkoituksena on auttaa runsaasti luonnonvaroja omistavien maiden asukkaita saattamaan hallituksensa vastuuseen siitä, miten ne ovat hoitaneet öljy-, kaasu- ja kaivosteollisuudesta saatavia tuloja. Kampanjassa on tällä hetkellä mukana yli 350 kansalaisjärjestöä ympäri maailmaa.
Maa- ja kallioperän luonnonvaroja hyödyntävien tuotantoalojen avoimuushankkeen pani alulle puolestaan Britannian pääministeri Tony Blair kestävän kehityksen huippukokouksessa Johannesburgissa syyskuussa 2002. Sen päätavoite on lisätä läpinäkyvyyttä alan länsimaisten yritysten maksuliikenteessä.
Näiden aloitteiden tavoitteena on tehdä julkisiksi ne rahasummat, joita öljy-, kaasu- ja kaivosteollisuuden yritykset maksavat hallituksille luonnonvarojen hyödyntämisestä.
Maa- ja kallioperän luonnonvaroja hyödyntävien teollisuudenalojen merkitys on suuri yli viidessäkymmenessä kehittyvässä maassa, joissa asuu yhteensä noin 3,5 miljardia ihmistä. Maiden asukkaat eivät kuitenkaan hyödy luonnonvaroista, sillä sellaisissa maissa, joissa on paljon luonnonvaroja, on usein myös paljon köyhyyttä.
Kiina: "Suhde Afrikan maihin puhtaasti hyväntahtoinen"
Vaikka syvenevät taloudelliset suhteet ja erityisesti lisääntyvät ulkomaiset suorat sijoitukset Afrikkaan ovatkin erittäin tervetulleita, niin onko kyse "joulupukista, joka ei tule vain jouluna, vaan jokaisena vuoden päivänä?" kysyy Goldstein.
Afrikan maat ovat alkaneet arvostella sitä, että suuri osa kiinalaisavusta on sidottua, eli siihen liittyy ehtoja. Goldsteinin mukaan esimerkiksi Angolassa 70 prosenttia kiinalaisrahoitteisista julkisista hankkeista on lain mukaan annettava kiinalaisille alihankkijoille.
Vuonna 2005 annetun avun tehokkuutta koskevan Pariisin julistuksen osana OECD-maat ovat luvanneet purkaa kehittyville maille antamansa avun sidonnaisuuden, mutta Kiina ei ole osallisena tässä julistuksessa.
Kiina on itsepäisesti väittänyt, että sen suhde Afrikan maihin on puhtaasti hyväntahtoinen, eikä sillä ole taka-ajatuksia.
- Kiina ei ole koskaan pakottanut muita maita noudattamaan sen tahtoa tai epätasa-arvoisia käytäntöjä, eikä tule tekemään niin vastedeskään. Kiina ei ainakaan mitenkään aio vahingoittaa Afrikan etua, presidentti Hu Jintao sanoi helmikuussa Etelä-Afrikassa.
Lisäksi Kiinan perusperiaatteisiin kuuluu, ettei Kiinan ulkopolitiikassa sekaannuta niiden maiden sisäisiin asioihin, joiden kanssa maalla on kahdenvälinen sopimus, aivan kuten sekään ei halua muiden maiden puuttuvan sen omiin sisäisiin asioihin, Kequing sanoo.
- Ei ole oikein, että ulkopuoliset voimat pyrkivät kääntämään kansan tahtoa. Kiina kertoo maalle mielipiteensä ja antaa sen sitten tehdä omat päätöksensä.
Kiinassa politiikkaa ei saa arvostella
Ammattiliitot ovat useimmissa Afrikan maissa heikkoja eivätkä vielä muodosta merkittävää vastavoimaa. Niillä ei varsinkaan ole keinoja pakottaa ulkomaisia yrityksiä ottamaan käyttöön yhteiskuntavastuun periaatteet.
Monet Afrikan maat ovat myös osoittaneet olevansa halukkaita tekemään kaikkensa miellyttääkseen ulkomaisia sijoittajia, jopa joustamaan työntekijöiden oikeuksista ja sulkemaan silmänsä ulkomaisten yritysten vahingollisilta toimilta.
Kiinassa politiikkaa ei saa arvostella, minkä ansiosta Kiinan hallituksella ja maan yrityksillä ei ole pelkoa maineenmenetyksestä tai muitakaan sellaisia paineita, jotka voisivat länsimaissa paljastaa epäilyttävät yritystoimet. Toisin kuin länsimaisilla yrityksillä, jotka saattaisivat sisäisten paineiden vuoksi välttää sortohallinnon tukemista, kiinalaisilla yrityksillä ei ole tällaisia ongelmia.
Siten Kiinan asenne saattaa tarkoittaa, että siellä ollaan haluttomia muuttamaan vallitsevaa tilannetta, vaikka se merkitsisi, että työntekijöiden oikeuksien sortoon ei puututa. Tämä on jo havaittavissa Sudanissa, jonka ihmisoikeustilanteelta Kiina on ilmeisesti sulkenut silmänsä. Asiaan puuttuminen voisi vahingoittaa Kiinan öljybisneksiä.
