Santarem, Brasilian Amazonas - Jukka Pääkkönen
Palanen maapallon keuhkoja on taas pelastettu, kun Gleba Lago Granden asukkaat hyväksyivät marraskuussa yhteisille mailleen luontoa ja ihmistä suojaavan käyttösuunnitelman.
Ensimmäiset laivat ovat saapuneet jo yöllä. Keulat on parkkeerattu tukevasti Arapiuns-joen valkeaan hiekkarantaan. Kannella ja kannen alla nukutaan riippumatoissa tiiviisti yhteen pakkautuneina. Päivän kestäneen matkan päälle uni on sikeää - vain tottumattomat matkalaiset heräävät mölyapinoiden aamuöiseen välienselvittelyyn.
Heti aamun sarastaessa lisää aluksia kaartaa Urucureán loivaan rantapoukamaan: yhdestä puusta veistettyjä kanootteja, moottoriveneitä, pieniä ja suurempia Amazonasin vesibusseja, joiden ulkonäkö tuo mieleen savupiiputtoman Saimaan tervahöyryn. Väkeä tulee sekä lähikylistä että kymmenien kilometrien päästä Arapiuns-joen yläjuoksulta.
Edessä on tuntikausien istunto ulkosalla ajoin armottomassa kuumuudessa. Tunnelma on silti sekä iloinen että vähän juhlallinen.
Lago Granden uuden keräilytalousalueen väki hyväksyy tänään alueelleen yhteiset säännöt. Salamurhien, laittomien metsänhakkuiden, poliittisen valtataistelun ja inhimillisen ahneuden riivaamalla Brasilian Amazonilla tehdään taas pieni palanen maailman ympäristöhistoriaa.
Luonnonvarojen käytölle kestävät rajat
Santarémin maatyöläisten liiton STR:n puheenjohtaja Ivete Bastos ja hänen aisaparinsa "Peixe", Manoel Edivaldo Santos, ovat tohkeissaan. Järjestö on tehnyt kuukausikaupalla töitä huolehtiakseen siitä, että uusi maankäyttösuunnitelma valmistellaan mahdollisimman demokraattisesti ja että kaikkien kyläyhteisöjen toiveet pääsevät mukaan yhteiseen käsittelyyn.
Jokivarsien ja sademetsän kyliä on kierretty urakalla. Ammattiliiton kouluttajat ovat saarnanneet suu kuivana yhteistyön ja voimien yhdistämisen puolesta. Se kun on vähäväkisten ainoa voimavara ja viimeinen keino panna kampoihin metsiä havitteleville puutavara-, karja ja soijayhtiöille.
Valmistelu-urakan tuloksena syntynyt ehdotus siirtää liki 300 000 hehtaaria Lago Granden alueen maita asukkaiden yhteiseen hallintaan. Alue vastaa pinta-alaltaan neljä kertaa Suomen pääkaupunkiseudun maa-alueita.
Maiden ja luonnonvarojen käyttöä valvomaan on perustettu alueen asukasyhdistysten liitto FEAGLE. Urucureán kylässä on koolla liittoon Lago Granden asukasyhdistysten yleiskokous.
Kun väki on hyväksynyt maankäyttösuunnitelman, se lähtee vahvistettavaksi liittovaltion ympäristövirasto IBAMAlle sekä uudisasutuksista ja maareformista vastaavalle instituutille INCRAlle.
Yhteisesti hyväksytyn ja viranomaisten vahvistaman suunnitelman turvin Lago Granden alueen luonnonvarojen käytölle pannaan kestävät rajat. Näin turvataan sekä sademetsän säilyminen että alueen asukkaiden omavaraisuus ja kohtuullinen toimeentulo, aktivistit ja ympäristöviranomaiset järkeilevät.
Parin tuhannen hengen kokouksessa virallisia osanottajia on vajaat 1400. Vaikka tunnelma on innostunut, käyttösuunnitelma saa vastaansa myös kritiikkiä.
Monen on vaikea hyväksyä sitä, että vain kymmentä prosenttia kyläläisten hallinnassa olevasta maa-alueesta saa käyttää maanviljelyyn ja karjanpitoon. Malli on sama kuin INCRA:n maareformiohjelmassa. Uudisasukasperhe saa sata hehtaaria, josta kymmentä voi käyttää viljelyyn. Loppu on pidettävä sademetsänä, jota ei saa hakata.
Maareformiohjelma on kuitenkin haavoittuva. Puutavarayhtiön rahakas tarjous tai suoraviivainen pelottelu saa monet uudisasukkaat luopumaan tiluksistaan ja muuttamaan kaupunkiin. Seuraavaksi isännättä jäänestä metsästä alkavat kadota arvokkaimmat jalopuut. Pian alkuperäistä sademetsää ei enää ole, joten lopun voi ilman suojelupaineita muuttaa karjan laitumeksi tai soijapelloksi.
Suurten cashew-puiden varjostamalla Urucureán kyläaukealla moni tivaa, miksi kalastukseen ja metsästykseen tarvitaan rajoituksia ja miksi juuri tuo tai tämä vanha pyyntimenetelmä kielletään. Perusteluja kuullaan, ja kuuden hikisen tunnin kuluttua Lago Granden maankäyttösuunnitelma hyväksytään jokseenkin alkuperäisessä muodossaan suosionosoitusten säestyksellä.
Ivete Bastosin luulisi riemuitsevan, mutta hän näyttääkin olevan murheissaan. Syy on mitä tavanomaisin: väkeä on tullut kaksi kertaa enemmän kuin kutsuttiin, ruoka on loppunut kesken, ja järjestäjät ovat saaneet kuulla kunniansa.
