Hannu Tuovinen
Metalli 74:n senioriosaajien vetäjä Teuvo Tuppurainen sanoo jo kauan sitten seonneensa laskuissa, kun häneltä utelee hyväntekeväisyyteen myytyjen soppa-annosten yhteismäärää. Luku on kymmenissä tuhansissa: yksistään viime vuonna "Keski-Suomen soppamies" kauhoi tykistään noin 6000 kulhollista, á 2,5 desilitraa ja kaksi euroa.
Soppamestari Teuvo Tuppurainen odottaa perjantaisessa ruokatuntivilinässä Jyväskylän kävelykadulla tottuneen rauhallisesti Ylen Hyvä -keräyksen h-hetkeä.
Tällä kertaa Teuvo on kietaissut valkoisen keittiömestarin asun päälle tumman viitan. Metalli 74:n ja Ylen Hyvä -tunnuksin somistetun katoksen tuntumassa käy hyörinä. Meno on jyväskyläläisille tuttua.
Keiton myynti ja haasteiden lukeminen kaupungin ydinkeskustassa tuottaa tällä kertaa peräti 8000 euroa! Radio Keski-Suomessa luettujen haasteiden myötä kokonaispotti nousee 18 000 euroon. Se on kymppitonni enemmän kuin viime vuonna.
Tuppuraisen on kauhan varteen lähettänyt Metalli 74:n solidaarisuusjaosto, yksi Ylen Hyvän kahdeksasta paikallisesta kumppanista. Teuvon kanssa keittoa jakava, SAK:n eri liittojen senioriosaajista koostuva ryhmä on jakanut tai myynyt keittoa monelle hyväntekeväisyystapahtumalle, muun muassa Yhteisvastuukeräykselle.
Solidaarisuus elämäntapana
Tuppurainen korostaa toiminnan arvotaustaa. Solidaarisuudessa on kysymys lähimmäisen auttamisesta, oli lähimmäinen kotimaassa tai jossakin kehitysmaassa.
- Ylen Hyvä muistuttaa, että lapsi on lapsi kehitysmaassakin. Se on tärkeä viesti. Henkilökohtaisesti tunnen, että auttaminen lähtee täältä sydämestä. Haluan auttaa, Teuvo kertoo.
Soppaa jakaessaan Teuvo neuvoo ihmisiä elämäntapasolidaarisuuteen. Auttamista voi jatkaa Ylen Hyvän jälkeenkin.
- Yhteistyökumppaneitahan löytyy, jos vain haluaa auttaa. Järjestöjä on tänä päivänä vaikka kuinka paljon.
Työttömien ruokalasta hankittu keitto tekee kauppansa, hinta on kohtuullinen. Jotkut ostavat kotiinviemisiksi useamman annoksen, toiset nauttivat keittonsa tempauksen tunnelmassa kävelykadulla.
Katetta syntyy siitä, että annoksen kustantaa jokin paikallinen yhteistyötaho, tällä kertaa Keski-Suomen Osuuspankki.
Lamajaostosta se alkoi
Avustaminen tässä muodossa alkoi Erkki J. Partasen aloitteesta. Hän on Metallityöväen liiton ammattiosasto 74:n Rautpohjan pääluottamusmies.
- Erkki Jii totesi osaston kokouksessa vuonna 1991, että nyt on lama. Nyt pojat Tampereelta armeijan ylijäämävarastosta soppatykkejä ostamaan ja Tuppurainen vetämään porukkaa. Siitä se alkoi, alkuun lamajaoston nimellä, myöhemmin solidaarisuusjaostona, Tuppurainen kertoilee.
Soppatykkejä hankittiin alkuun neljä. Kaksi niistä saatiin kunnostettua, kattilat uusittiin ja väliin laitettiin vesivaippa pohjaanpalamisen estämiseksi. Soppa lämpiää nestekaasulla.
Teuvo kehuu porukkaansa, joka nykyisessä yli kymmenen talkoolaisen vahvuudessaan on ollut koossa kolmisen vuotta. Alkuun hommaa hoidettiin 2-3 hengen porukalla.
Kuva: Teuvo Tuppurainen on Jyväskylän hyväntekeväisyys- toiminnassa tunnettu hahmo. (Hannu Tuovinen)