Jukka Maarianvaara
Ecuadorissa on yli 400 kukkaviljelmää, mutta vain yhdellä on voimassa oleva työehtosopimus. Kukkateollisuus on mullistanut kayambi-intiaanien elämäntavan, ja katoavan yhteisöllisyyden tilalle on tullut sosiaalisia ongelmia.
- Ammattiliittomme on ollut lakossa maksamattomien palkkojen vuoksi jo 28 kuukautta, ja perheeni tilanne käy koko ajan vaikeammaksi. Minulla ei ole varaa pitää lapsiani enää koulussa, vaan heidän on pakko tehdä töitä. Itse työskentelen maapalstallamme ja teen satunnaisia rakennushommia. Muiden järjestöjen tuen avulla olemme selvinneet.
Jorge Benalcázar, 49-vuotias kolmen lapsen isä, on ecuadorilaisen leikkokukkaviljelmän Rosas del Ecuadorin työntekijä. Farmi sijaitsee Cayamben alueella parin tunnin matkan päässä pääkaupungista Quitosta pohjoiseen.
Rosas del Ecuador oli ennen yksi alueen suurimmista viljelmistä, ja yksi harvoista, joilla toimi ammattiliitto. Työntekijöiden olot alkoivat huonontua yrityksen vaihdettua omistajaa muutama vuosi sitten; loppujen lopuksi työnantaja ei maksanut talousvaikeuksiin vedoten lainkaan palkkaa puoleen vuoteen.
Yrityksen mentyä tämän jälkeen konkurssiin kukkaviljelmän ammattiliitto aloitti lakon, joka kolme vuotta myöhemmin jatkuu edelleen. Muualta tulleet työntekijät ovat jo palanneet kotiseuduilleen, mutta 52 cayambelaista työntekijää on edelleen lakossa - heidän omaisuutensa ja perheensä ovat Cayambessa, joten heillä ei ole muutakaan paikkaa, minne mennä.
Ammattiliitot yrityskohtaisia
Lakossa olevat työläiset perheineen ovat osoittaneet mieltään Ecuadorin työministeriön ja työnantajaliitto Expofloresin edustalla. Benalcázarin ja hänen työtovereidensa mukaan ministeriö ei ole tehnyt mitään konfliktin ratkaisemiseksi.
- Kun käymme virkamiehen puheilla, hän kehottaa tulemaan seuraavana päivänä, seuraavalla viikolla, seuraavassa kuussa... Tai sitten virkamiestä vaihdetaan kesken asian käsittelyn.
Työministeriön suhtautuminen kuvaa hyvin sekä viranomaisten että työnantajien asennoitumista työntekijöiden oikeuksiin ylipäätään ja erityisesti ammatilliseen järjestäytymiseen.
Ammattiliiton perustaminen on Ecuadorin työlainsäädännössä tehty käytännössä lähes mahdottomaksi: ammattiliitto voi olla vain yrityskohtainen, ja sen perustamiseen vaaditaan vähintään 30 työntekijää. Valtaosa yrityksistä on tätä pienempiä, tai sitten määrä pidetään keinotekoisesti alhaisempana muun muassa vuokratyöntekijöitä käyttämällä.
Arvioiden mukaan 5-12 prosenttia työntekijöistä kuuluu johonkin ammattiliittoon, ja heistäkin vain osa on työehtosopimuksen piirissä. Pichinchan maakunnan vapaiden ammattiliittojen kattojärjestön FETRALPI:n puheenjohtajan Mario Moralesin mukaan koko Ecuadorissa allekirjoitettiin viime vuonna vain 40 työehtosopimusta.
Tällä hetkellä vain kahdella Ecuadorin yli 400 leikkokukkaviljelmästä toimii ammattiliitto, ja vain yhdellä on voimassaoleva työehtosopimus.
Mustat listat nujertavat ay-henkeä
Vuokratyön (tercerización) käyttö vaikeuttaa ammatillista järjestäytymistä, mutta on sen lisäksi uhka niin työsuhteen pysyvyydelle kuin työsuhde-etuuksien kertymisellekin. Työnantajat eivät useinkaan palkkaa lainkaan työntekijöitä suoraan, vaan heidän työnantajansa on vuokrafirma, joka tosin usein on samaisen työnantajan postilaatikkofirma.
Työsopimukset tehdään tavallisesti vain kolmeksi kuukaudeksi, jonka jälkeen työntekijät siirretään toisen vuokrausyrityksen palvelukseen. Mikäli he päättävät järjestäytyä, työnantajayritys asetetaan konkurssiin, jolloin työntekijät jäävät tyhjän päälle - kuten Rosas del Ecuadorin tapauksessa.
Tilapäisissä työsuhteissa sinnittelevät vuokratyöntekijät eivät myöskään saa pidempiä lomia tai heille kuuluvia sosiaalietuuksia, jotka alkavat kertyä vasta vuoden työsuhteen jälkeen.
Jos työntekijät kaikesta huolimatta onnistuvat perustamaan ammattiliiton työpaikalleen, on usein seurauksena järjestäytyneiden työntekijöiden joukkoirtisanominen. Työnantajat myös käyttävät yleisesti mustia listoja, jolloin ay-henkisen työntekijän työllistyminen ainakin samalle alalle on käytännössä mahdotonta. Tämän on huomannut myös Benalcázar.
- Mustan listan vuoksi en löydä töitä muilta kukkaviljelmiltä. Joskus olen päässyt töihin, mutta parin tunnin jälkeen johtaja on tullut ilmoittamaan, ettei yrityksen politiikkaan kuulu palkata järjestäytyneitä työntekijöitä.
Raha syrjäyttää talkoot
Kukkateollisuus on kasvanut nopeasti erityisesti Cayamben kantonissa viimeisten kymmenen vuoden aikana - ja sosiaaliset ja ympäristöongelmat ovat lisääntyneet vähintään samaa tahtia.
Tällä hetkellä alueella on yli sata leikkokukkafarmia, jotka työllistävät reilut 10 000 ihmistä. Cayambessa toimii useita kansalaisjärjestöjä, jotka pyrkivät auttamaan työntekijöitä, heidän perheitään ja muita kukkatuotannosta kärsiviä alueen asukkaita.
Yksi järjestöistä on IEDECA (Instituto de Ecología y Desarrollo de las Comunidades Andinas), jonka koordinaattorilla Norma Menalla on vuosien kokemus kukkafarmien vaikutuksista.
- Kukkien viljely on vaikuttanut haitallisesti ympäristöön ja ihmisten terveyteen: torjunta-aineet myrkyttävät vesistöjä ja työntekijöitä, psykologinen paine ja työsuhteen epävarmuus aiheuttavat stressiä. Sosiaaliset ongelmat ovat kuitenkin vähintään yhtä vakavia, koska ne näkyvät niin perheissä kuin maatalousyhteisöjen perinteisen elämäntavan rikkoutumisenakin.
Merkittävä osa Cayamben alueen asukkaista on kayambi-intiaaneja, joiden andilainen kulttuuri on rahankäytön sijasta perustunut yhteisöllisyyteen ja vastavuoroisuuteen. Yhteisöt ovat organisoituneet tiiviisti, ja yhteisiä maita ja rakennustöitä on hoidettu talkoilla (minga). Jos perheenäiti on lähtenyt kaupunkiin asioilleen, hänen lapsensa ovat liittyneet naapurin katraaseen.
Kun näiden yhteisöjen asukkaat ovat ryhtyneet palkkatyöhön, he ovat kohdanneet kokonaan uuden maailman, jota raha hallitsee. Useinkaan he eivät osaa käyttää rahaa hyödyllisesti.
- Naisten palkka käytetään perheen tarpeiden tyydyttämiseen. Jos mies ja vaimo käyvät molemmat töissä, nainen huolehtii edelleen perheen tarpeista ja mies käyttää rahansa miten tahtoo: ei perheen olosuhteiden parantamiseen, vaan vaikkapa huvituksiin ja vaatteisiin, Mena kertoo.
Pitkät työpäivät - sesonkiaikana ystävänpäivän ja naisten päivän alla jopa 60 - 70 tuntia viikossa - ja työsuhteiden epävarmuus vaikuttavat niin ikään perheisiin ja yhteisöihin. Ihmisillä ei ole enää aikaa osallistua talkoisiin ja muuhun yhteiseen toimintaan, jolloin maaseutuyhteisöjen organisoituminen ja yhteisöllisyys ovat vaarassa murentua.
- Tähän asti yhteisöt ovat selvinneet hengissä nimenomaan vahvan organisoitumisensa ansiosta. Nykyään ihmisillä on palkan ansiosta varaa maksaa sakot kokousten tai mingojen laiminlyömisestä. Heillä on varaa palkata kirvesmies rakentamaan talo. Pienellä palkalla ei kuitenkaan saa aikaan yhtä paljon kuin talkoilla, Mena huokaa.
Naisten oikeuksista ei piitata
Vaikka kaikkien työntekijöiden asema kukkafarmeilla on melkoisen heikko, naisten tilanne on erityisen huono. Työhön ei useinkaan pääse käymättä ensin raskaustestissä, ja myös työsuhteen säilyttäminen voi edellyttää testauksia.
Ecuadorin lainsäädäntö on sinänsä edistyksellinen naisten oikeuksien suhteen; se muun muassa takaa työntekijälle kahdentoista viikon äitiysloman täydellä palkalla. Sosiaaliturva korvaa äitiysloman ajalta 75 prosenttia palkasta, työnantaja loput. Pienten vauvojen äideillä on lisäksi oikeus "imetysvapaaseen", joka merkitsee oikeutta tehdä lyhyempää työpäivää vauvan ruokkimiseksi.
Näitä oikeuksia työntekijät eivät kuitenkaan uskalla vaatia, eivätkä työnantajat niitä tarjoa. Norma Mena kertoo, että työnantajien kielteinen suhtautuminen äitiyteen on johtanut myös työntekijöiden sukupuolijakauman muutokseen.
- Naiset avasivat tien kukkaviljelmillä työskentelyyn huomattuaan, että se oli parempi vaihtoehto kuin kotiapulaisen työ Quitossa. Heidän miehensä tulivat perässä. Nykyään työnantajat palkkaavat mieluummin miehiä säästääkseen äitiyskustannuksissa.
Seksuaalinen hyväksikäyttö on yleistä. Työntekijät ovat nuoria ja työskentelevät lähes poikkeuksetta yksin: kussakin kasvihuoneessa on vain muutama työntekijä tai työpari, mikä luo otolliset edellytykset ahdistelulle, jopa raiskauksille.
Hyväksikäyttöön syyllistyvät niin naisten työtoverit kuin esimiehetkin, jotka käyttävät valta-asemaansa hyväkseen ja lupaavat naisille helpotuksia työvuoroihin, vähemmän ylitöitä, kevyempiä työtehtäviä, pienempiä urakoita. Hyväksikäyttöä on tutkittu jonkin verran, mutta Mena kertoo sen olevan vaikeaa.
- Naiset vaikenevat, koska pienestä asti heille on opetettu, että naisen kuuluu olla alistuvainen suhteessa miehiin, oli kyseessä sitten aviomies, veli tai isä. Siksi pyrimmekin parantamaan naisten itsetuntoa hyväksikäytön ehkäisemiseksi; jotta he tietäisivät, että heillä on oikeus kieltää ruumiinsa, oikeuksiensa ja koskemattomuutensa loukkaaminen.
Kokonainen työ, puolikas palkka
Lapsityö on myös yleistä kukkafarmeilla, etenkin sesongin aikaan, jolloin työnantajat palkkaavat kaikenlaista työvoimaa. Arvioiden mukaan ainakin kymmenen prosenttia rekisteröityjen yritysten työntekijöistä on alaikäisiä.
Menan mukaan lapset aloittavat usein työuransa avustamalla perheenjäseniään viljelmillä, sillä työnantajan määräämät urakat voivat olla niin ylivoimaisia, etteivät työntekijät selviä niistä yksin.
- Lapset eivät kerro olevansa töissä kukkaviljelmällä. Mutta kun heiltä kysyy, miten kukkia viljellään, he tuntevat prosessin, Mena kertoo.
Työskentelystä kukkafarmilla on haittaa niin lapsille itselleen kuin heidän yhteisöilleenkin. Lapsia ei useinkaan suojata torjunta-aineita vastaan kuten aikuisia, ja heille sattuu monenlaisia työtapaturmia. Heillä ei ole käytännössä mahdollisuutta opiskella, vaikka Ecuadorin lainsäädännön mukaan työnantajan olisi päästettävä heidät kouluun.
Vieraillessani eräällä farmilla tapasin 17-vuotiaan työntekijän, joka ei osannut lukea eikä kirjoittaa. Lapsityö on edullista työnantajille, mutta haitallista aikuisille työnhakijoille: lapselle on maksettava vain puolikas palkka, mutta hän vie kokonaisen työn aikuiselta.
Sertifikaateista apua?
Ecuadorilaisilta viljelmiltä tuodaan ruusuja Suomeenkin, joten voivatko suomalaiset tehdä jotain työntekijöiden olojen parantamiseksi?
Norma Mena IEDECAsta on sitä mieltä, että paljonkin on tehtävissä.
- Emme vastusta kukkien tuottamista sinänsä; täällä ei ole muitakaan työmahdollisuuksia. Sen sijaan kuluttajien olisi vaadittava, että kukat tuotetaan inhimillisemmissä oloissa. Pohjoisen työntekijäjärjestöt voivat myös osoittaa solidaarisuutta ja auttaa täkäläisiä järjestäytymään. Ilman omia organisaatioita työntekijät eivät koskaan voi vaatia, että heidän oikeuksiaan kunnioitetaan.
Yhtenä vastauksena ongelmiin Mena näkee sertifikaatit, kuten reilun kaupan ja saksalaisen FLP:n (Flower Label Programme). Hänen mukaansa reilun kaupan sertifioimia kukkaviljelmiä on Ecuadorissa enintään kahden käden sormin laskettava määrä.
- Reilun kaupan viljelmillä työntekijöiden järjestö saa prosenttiosuuden myyntituloista, ja tämä vahvistaa järjestäytymistä. Aina vaatimusta ei täytetä, mutta ainakin järjestelmä on olemassa.
FLP:llä, joka rahoittaa toimintansa jäsenyrityksiltä saatavilla jäsenmaksuilla, on ollut Ecuadorissa parempi menestys. Järjestön maakoordinaattorin Sigrid Vesper Gavilanesin mukaan FLP:n sertifioimia kukkafarmeja on jo 41, ja uusia on tulossa koko ajan.
- Tällä hetkellä täkäläiset viljelmät eivät pysty täyttämään kysyntää, joka sertifioiduilla kukilla on erityisesti Euroopassa, Vesper-Gavilanes sanoo.
FLP:n kymmenkohtaisesta vaatimuslistasta kahdeksan koskee työntekijöiden oikeuksia, kuten järjestäytymisvapautta, oikeudenmukaista palkkaa, työpäivän pituutta, terveyttä, vakaata työsuhdetta ja lapsityötä. Näiden lisäksi järjestö asettaa jäsenyrityksille vaatimuksia ympäristönsuojelun ja käytettävien kemikaalien suhteen.
Gavilanesin mukaan sertifiointi on vuosia kestävä prosessi.
- Kaikkia vaatimuksiamme ei tarvitse täyttää heti, lukuunottamatta olennaisia edellytyksiä. Tarkastajamme käyvät farmeilla vuosittain, lisäksi teemme yllätystarkastuksia. Viljelmien on täytettävä tarkastajien korjausesitykset määräajassa.
FLP:kin on törmännyt järjestäytymisvapauden ongelmiin Ecuadorissa. - Täkäläiset työnantajat ovat allergisia ammattiliitoille. Siksi olemme päättäneet olla vaatimatta, että viljelmällä toimisi ammattiliitto. Työntekijöillä on kuitenkin oltava jonkinlainen organisaatio, oli se sitten FLP-komitea, terveys- ja työturvallisuuskomitea tai jokin muu. Afrikassa, jossa olemme sertifioineet kymmenkunta yritystä, emme ole vastaaviin ongelmiin törmänneet, Gavilanes kertoo.
Norma Menan toteamuksesta ilmenee kuluttajien valta:
- Työnantajat eivät sovella sertifikaatteja siksi, että heitä kiinnostaisi parantaa työntekijöiden oloja. Sen sijaan he haluavat avata uusia markkinoita. Tätä kautta työntekijöidenkin tilanne kuitenkin paranee.
Viimeistään ylioppilasjuhlien lähestyessä kannattaa siis kysellä kukkakauppiaalta, miten ja missä ruusut on tuotettu. Suomalaisetkin kuluttajat voivat vaikuttaa siihen, etteivät ecuadorilaiset kukkatyöntekijät enää joutuisi kokemaan samaa kohtaloa kuin Jorge Benalcázar tovereineen.
Kuvat ylhäältä alas:
Cayamben alueen ruusutarhat työllistävät yli 10 000 ihmistä.
Ecuadorin kukkatyöläiset ovat rohkaistumassa vaatimaan oikeuksiaan.
Ecuadorin lainsäädäntö takaa naisille joitakin edistyksellisiä oikeuksia, mutta työnantajat eivät niitä tarjoa, eivätkä työntekijät uskalla vaatia.
Vaara, varoittaa kyltti kasvihuoneessa, jossa kukkia on käsitelty torjunta-aineilla. (Jukka Maarianvaara)
