Anni Haataja
FIFA, kansainväliset ammattiliitot, kansalaisjärjestöt ja jalkapallofirmat ovat vääntäneet kättä jalkapallonompelijoiden perusoikeudet takaavasta sopimuksesta yli kymmenen vuoden ajan. Tulokset ovat olleet vaatimattomia.
Kansalaisjärjestöt ja tiedotusvälineet alkoivat puhua jalkapallotuotannon epäkohdista vuonna 1995. Raportit lapsityövoiman käytöstä ja aikuistenkin riistosta Pakistanin ja Intian jalkapalloteollisuudessa saivat Englannin Euro96-kisoihin valmistautuvan kansainvälisen jalkapalloliiton FIFA:n toimimaan yhdessä kansainvälisen ay-liikkeen kanssa.
Syyskuussa 1996 FIFA ilmoitti laatineensa eettisen toimintaohjeiston yhdessä kolmen kansainvälisen ammattiliiton kanssa. Kattavan ohjeiston tarkoituksena oli kieltää lapsityövoiman käyttö ja taata kansainvälisen työjärjestön ILO:n työelämän perusoikeudet FIFA:n logolla varustettujen jalkapallojen tuotantoketjussa. Ohjeiston noudattamista varten oli suunnitteilla valvontakomissio.
Kansalaisjärjestöjen ja ay-liikkeen piirissä sopimusta pidettiin läpimurtona. Sitä ei kuitenkaan koskaan pantu täytäntöön. Urheiluvälinefirmoja edustavan World Federation of Sporting Goods Industries (WFSGI) painostuksesta sponsoreista riippuvainen FIFA kieltäytyi allekirjoittamasta jo laadittua sopimusta.
Valvonta horjuu
Hyllytettyään kaikki ILO:n työelämän perusoikeudet kattavan eettisen ohjeiston FIFA ja WFSGI aloittivat neuvottelut ainoastaan lapsityövoiman kieltoa koskevasta sopimuksesta. Helmikuussa 1997 allekirjoitettiinkin niin sanottu Atlantan sopimus, jonka tavoitteena on poistaa lapsityövoiman käyttö jalkapallojen tuotannossa Pakistanissa.
Atlantan sopimusta pidettiin kuitenkin useiden kansalaisjärjestöjen ja ammattiliittojen piirissä liian suppeana ja siksi täysin riittämättömänä. Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälinen liitto ICFTU, suomeksi VAKL, jättäytyikin sopimuksesta pois.
Vuonna 1998 ICFTU aloitti neuvottelut FIFA:n ja sen lisenssituotteista vastaavan elimen (International Sports and Leisure, ISL) kanssa työntekijöiden perusoikeuksia koskevien ehtojen sisällyttämisestä FIFA:n lisenssisopimuksiin.
Neuvottelujen tuloksena syntyi samana vuonna sopimus, joka lupaa FIFA:n logolla varustettujen pallojen ompelijoille muun muassa minimipalkan, ylityökorvauksen ja oikeuden järjestäytyä. Lisäksi sopimus kieltää lapsi- ja pakkotyövoiman käytön. Sopimus ei kuitenkaan ole sitova vaan ainoastaan suositus, eikä sen noudattamista valvota kattavasti.
Kaksi vuotta FIFA:n ja ICFTU:n sopimuksen solmimisen jälkeen kansalaisjärjestö India Committee of the Netherlands (ICN) julkaisi tutkimuksen The Dark Side of Football. Raportin mukaan FIFA:n lisenssinhaltijat rikkovat järjestelmällisesti kaikkia FIFA:n ja ICFTU:N tekemän sopimuksen ehtoja.
Kolmasosa minimipalkasta
Intialaiset jalkapallonompelijat ansaitsevat keskimäärin 50 senttiä päivässä, noin yhden kolmasosan lainmukaisesta minimipalkasta. Suurin osa ompelijoista työskentelee kotona. He ovat riippuvaisia paikallisista välittäjistä, jotka toimittavat palloihin tarvittavat materiaalit ja käyvät hakemassa ommellut pallot. Järjestelmä, jossa palkan maksaa välittäjä eikä pallojen varsinainen valmistuttaja, tekee ammatillisen järjestäytymisen ja neuvottelut työnantajan kanssa käytännössä mahdottomiksi.
Raportin mukaan 25 000-30 000 intialaista lasta ompelee palloja. Heistä lähes 40 prosenttia on 5-12-vuotiaita. Vuonna 2002 intialaisen konsultointiyrityksen Tata Consultancy Servicesin tekemä Child Labour and Labour Rights in the Sporting Goods Industry -tutkimus vahvisti ICN:n julkaisemat tulokset. Tutkimuksen mukaan lapsityövoiman käyttö ja työntekijöiden perusoikeuksien räikeät rikkomukset ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus FIFA:n lisenssinhaltijoiden alihankkijoilla.
Yläkuva: Pakistanilainen Rahila ansaitsee kymmenhenkiselle perheelleen lisätuloja palloja ompelemalla. Tämän pallon ostaa saksalainen kehitysmaakauppa.
Alakuva: Pakistanissa ja Intiassa suurin osa ompelijoista työskentelee kotona tai pienissä pajoissa. (Gepa Fair Handelshaus/Nusch)
Järjestöillä ja FIFA:lla omat Fair Play -kampanjat. Lue lisää...
