Päivi Pöyhönen
Kehitysmaat ovat jo joutuneet avaamaan palvelukauppaansa suuryhtiöille. Syypää on palvelujen kauppaa koskevan GATS (General Agreement on Trade in Services) -sopimus.
Julkiset palvelut ovat voittoa tuottamattomia ja niitä ylläpidetään verovaroin tai palvelumaksuin. Ne kytkeytyvät kansainvälisillä sopimuksilla turvattuihin perusoikeuksiin ja muodostavat myönteisen kehityksen perustan.
Julkisilla palveluilla onkin keskeinen rooli demokratian ja sosiaalisen vakauden ylläpitämisessä. Hallituksilla tulisi siksi olla vapaat kädet päättää keinoista, joilla varmistetaan kaikille julkisten palvelujen saatavuus edullisin hinnoin.
Peruspalvelut tuotetaan kuitenkin enenevässä määrin markkinoiden ehdoilla sekä Suomessa, Euroopan unionissa että kehitysmaissa. Palveluista on tullut kansainvälistä kauppatavaraa. Keskeiset peruspalvelut kuten vesihuolto, koulutus ja terveydenhuolto ovat monissa maissa jo kaupan.
Vapaan kilpailun palvelusektorilla pelätään heikentävän yhteiskuntien kykyä pitää huolta heikoimmassa asemassa olevista. Meneillään oleva GATS-neuvotteluprosessi etenee siten, että Maailman kauppajärjestö WTO:n jäsenmaat tekevät ennalta sovitussa aikataulussa toisilleen tarjouksia ja esittävät samalla pyyntöjä palvelumarkkinoiden vapauttamisesta.
Kehitysmaat altavastaajina
Monien arvioiden mukaan EU:kin etsii surutta uusia markkinoita alueen suuryrityksille. Kehitysmaiden näkökulmasta EU on neuvotteluissa kovassa etulyöntiasemassa, koska kehitysmaat hinkuvat epätoivoisesti EU:n markkinoille.
EU:n neuvottelustrategiassa outona on pidetty sitä, että se vaatii monilta mailta markkinoiden vapauttamista sellaisilla aloilla, jotka EU:n jäsenvaltiot haluavat itse pitää valtiollisina monopoleina. Valuuttapulasta kärsivillä kehitysmailla ei usein olekaan samanlaisia mahdollisuuksia puolustaa julkista sektoriaan kuin EU-alueen hyvinvointivaltioilla.
Kansainvälisille rahoituslaitoksille velallisten maiden takaisinmaksukyky on vuodesta toiseen demokratiaa tai ihmisoikeuksien toteutumista tärkeämpi asia. Kun valtion ja paikallisviranomaisten rahat hupenevat velanhoitokuluihin, yksityistäminen jää käytännössä ainoaksi palvelutuotannon malliksi.
Kovia vallankäyttäjiä ovat viime vuosikymmeninä olleet Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF. Ne ovat pitkälle sanelleet kymmenien raskaasti velkaantuneiden kehitysmaiden talouspolitiikan peruslinjat. Ratkaisevassa asemassa Maailmanpankissa ja Valuuttarahastossa ovat johtavat teollisuusmaat, varsinkin Yhdysvallat.
Vaikka palveluita yksityistetään, se ei poista julkisen vallan valvontavastuuta. Viranomaisille on turvattava voimavarat palvelujen tuotantoon tai yksityisten palveluntuottajien valvontaan. Keskeisimpien palvelujen tuotantotapa tulisi arvioida ihmisoikeuksien toteutumisen näkökulmasta.
Kilpailuttamisen kääntöpuoli
Markkinoiden nopea vapauttaminen ei ole hyvä keino köyhimpien maiden kehityksen nopeuttamiseksi, todetaan YK:n kauppa- ja kehitysjärjestön Unctadin selonteossa. Raportin mukaan vienti ja yksityinen kulutus lisääntyivät eniten niissä maissa, jotka avasivat markkinoitaan varovasti. Markkinoiden avaamisen tuleekin tapahtua maan sisäisen kehityksen, ei kaupan ehdoilla.
Ongelmat julkisen sektorin palvelujen kansainvälisessä kilpailuttamisessa heijastuvat ennen kaikkea kustannuksiin, tasavertaiseen palvelujen saatavuuteen sekä laadun mittaukseen. Etenkin terveyspalvelujen osalta kilpailuttaminen on usein epäonnistunut kokonaiskustannusten kannalta, osoittavat tutkimukset.
Esimerkit palvelujen vapauttamisesta ovat olleet yleensä huonoja, dramaattisena esimerkkinä Englannin rautateiden hengenvaarallinen alennustila. Myös kehitysmaiden vesihuollon yksityistäminen on aiheuttanut inhimillisiä katastrofeja.
Tämä pätee myös teollistuneisiin maihin. Esimerkiksi USA:n terveydenhuoltojärjestelmä on valtiolle hiukkasen Suomea halvempi. Kun mukaan lasketaan asiakkaiden maksamat terveyskeskusmaksut, USA:n terveydenhuolto on kuitenkin kaksi kertaa Suomea kalliimpi - 15 prosenttia bkt:sta, verrattuna Suomen kahdeksaan prosenttiin.
Kehitysmaille GATS tekisi mahdottomaksi luoda rauhassa omat veden, lämmön ja sähkön jakelu- sekä sosiaali-, terveys- ja koulutuspalvelunsa. Palvelukaupassa ei ole kyse hyväntekeväisyydestä, vaan voittoa tavoittelevat yritykset ovat tehneet palvelun ostamisen valtiolle mahdollisimman halvaksi vähentämällä henkilöstöä ja korottamalla käyttömaksuja.
Huonoja kokemuksia vesisektorilla
Perinteisesti veden hallinnointi keräämisestä jakeluun on ollut ensisijaisesti valtion vastuulla.
Hallitukset ovat kuitenkin lisääntyvässä määrin luovuttamassa valtaansa yksityisille yrityksille joko
antamalla niille omistajuuden, toimintaoikeudet tai käyttösopimuksia veden jakelu- ja käsittelyjärjestelmiin.
Tätä suuntausta kannattaa vesiyhtiöiden ohella Maailmanpankki, joka monissa tapauksissa on kehottanut hallituksia yksityistämään ja tarjonnut maille lainoja helpottamaan veden yksityistämistä. Yksityistämisen tukemisen pääargumentti on se, että yksityinen yhtiö voi rakentaa, ylläpitää ja käyttää vesijärjestelmiä tehokkaammin kuin valtiot.
Yksi veden yksityistämistä seuraava yleismaailmallinen piirre tuntuu olevan hintojen nousu. Veden jakelujärjestelmän monopolistisen luonteen vuoksi yksityistämiseen ei liity kuluttajan valintaa.
Parhaimmillaan yhtiöt neuvottelevat hinnoista hallituksen sääntelijöiden kanssa. Tuloksena on usein hintojen nousu kymmeniä tai jopa satoja prosentteja.
Esimerkiksi Ghanassa vesihuollon yksityistäminen nosti kuluttajahintoja kolmessa vuodessa yhteensä 300 prosenttia. Hintojen rakettimainen nousu on pudottanut useita kotitalouksia vedenjakelun ulkopuolelle, koska köyhimmillä kuluttajilla ei ole varaa maksaa yrityksen vaatimaa hintaa.
Kun Bolivian hallitus haki Maailmanpankilta lainaa Cochabamban kaupungin vesihuollon järjestämiseen, pankki asetti ennakkoehdoksi kaupungin vedenjakelun yksityistämisen.
Pian yksityistämisen jälkeen vuonna 2000 kuluttajahinta tuplaantui, ja köyhimmät kotitaloudet joutuivat käyttämään jopa puolet tuloistaan vedenhankintaan. Tilanne kärjistyi nopeasti ja johti mellakoihin.
Ay-liike taistelee yksityistämistä vastaan
Kansainvälisesti tärkeä palvelukaupan liberalisointiin kriittisesti suhtautuva kansainvälinen ammattiliitto on muun muassa Julkisalojen kansainvälinen liitto PSI, jonka jäsenistöön Suomenkin julkisalojen ammattiliitot kuuluvat.
Julkisen sektorin ammattiliittojen kansainvälinen järjestö PSI on varoittanut uusliberalismin vaarasta julkiselle sektorille näin: - Ylikansalliset yritykset puolustavat aktiivisesti poliittisia toimia, jotka edistävät niiden omia intressejä julkisten palvelujen ja niitä tuottavan henkilöstön kustannuksella.
Myös työelämässä uusliberalismin ja yksityistämisen paine tuntuu vahvana. Ellei ay-liike yhteistyökumppaneineen muodosta sille tehokasta vastavoimaa ja vaihtoehtoja, kaikkien alojen työntekijöiden asema ja julkiset palvelut uhkaavat heikentyä sekä teollisuus- että kehitysmaissa.
Kuva: Jätehuoltoa brasilialaisittain. (Esko Pietarinen)
