Anni Haataja
Intiassa on kattava työlainsäädäntö mutta käytännössä lain suoja koskee vain pientä virallisella sektorilla työskentelevää vähemmistöä. Epävirallisen sektorin työntekijät, 92 prosenttia Intian työssäkäyvistä, eivät käytännössä ole työlainsäädännön alaisena eivätkä usein edes tietoisia oikeuksistaan. Epävirallisen sektorin työntekijät eivät yleensä kuulu liittoihin: yli 70 prosenttia ammattiliittoihin kuuluvista työskentelee virallisella sektorilla. Viime aikoina intialaiset liitot ovat heränneet tähän epäkohtaan mutta vielä ei ole saatu näkyviä tuloksia aikaan epävirallisen sektorin järjestäytymisessä.
Intia on ratifioinut neljä kahdeksasta ILO:n työelämän perusoikeussopimuksesta: pakkotyön kieltoa koskevat sopimukset 29 ja 105 sekä syrjinnän kieltoa koskevat sopimukset 100 ja 111. Tästä huolimatta työläisten sitominen velalla työnantajaan (bonded labour) ja syrjintä sukupuolen, rodun ja kastin perusteella on yleistä. Intia ei ole ratifioinut sopimuksia 87 ja 98 (järjestäytymis- ja työehtosopimusoikeudet) eikä sopimuksia 138 ja 182 (lapsityön kielto). Arvioiden mukaan Intiassa on 22-100 miljoonaa lapsityöläistä.
Call center -toiminta on nopeasti kasvava ala Intiassa, vuonna 2003 alalla työskenteli noin 110 000 ihmistä. On kuitenkin arvioitu, että jo vuonna 2008 ala työllistää kaksi miljoonaa intialaista. Työ call centereissä on erittäin stressaavaa, nopeatempoista, kurinalaista ja tapahtuu yleensä yöaikaan johtuen aikaerosta Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin.
Intian ammattiliitot eivät ole juuri huomioineet uutta call center -työntekijäryhmää toiminnassaan, eivätkä ole onnistuneet saamaan jäseniä tältä sektorilta. Useat ammattiliitot kokevat call center -työntekijät oikeutetuiksi valkokaulustyöntekijöiksi, jotka eivät kuulu perinteisesti ay-liikkeen toiminnan piiriin. Intian ammattiliittojen haasteena onkin muuttaa asennettaan ja rohkaista usein heikoista työoloista ja -ehdoista kärsiviä call center -työntekijöitä järjestäytymään ammatillisesti.
