English | EspañolTulostettava versio

Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki (kartta)
Puh: 0207 6998 20
Fax: 0207 6998 21
Sähköpostit Sivukartta

Chiquita kiillottaa kuortaan

Anni Haataja

Kesäkuussa 2001 Chiquita, monen mielestä yksi pahamaineisimmista monikansallisista yhtiöistä, allekirjoitti yhdessä alan kansainvälisen ammattiliiton IUF:n ja Latinalaisen Amerikan banaanityöläisten liittojen yhteistyöjärjestön Colsiban kanssa työntekijöiden perusoikeudet takaavan raamisopimuksen. Ron Oswald, IUF:n pääsihteeri ja yksi sopimuksen allekirjoittajista, luonnehtii sopimusta historialliseksi.

- Mielestäni sopimus on historiallinen kahdesta syystä. Ensinnäkin kyseessä oli ensimmäinen kerta kun maatalousalan monikansallinen yhtiö allekirjoitti raamisopimuksen, ja ensimmäinen kerta kun yhdysvaltalainen yhtiö allekirjoitti raamisopimuksen. Sopimuksen tekee huomattavaksi myös se, että Chiquitalla on niin kyseenalainen maine. En kuitenkaan usko, että itse sopimus on sisällöltään sen kattavampi kuin muiden yhtiöiden allekirjoittamat raamisopimukset, Ron Oswald kertoo.

Ennen raamisopimuksen allekirjoittamista Chiquita oli laatinut jo yksipuolisesti oman eettisen ohjeistonsa. Chiquitan yhteiskuntavastuujohtajan George Jakschin mukaan yhtiölle oli kuitenkin tärkeää ottaa seuraava askel ja allekirjoittaa raamisopimus, jonka laatimisessa ja valvonnassa ammattiliitot ovat tasapuolisesti mukana.

- Siinä missä eettinen ohjeisto on helppo tulkita pelkäksi pr-tempuksi, on raamisopimuksella työntekijöidemme ja heidän liittojensa tuki, Jaksch toteaa.

- Raamisopimuksessa Chiquita vahvistaa sitoumuksensa ILO:n työntekijöiden perusoikeuksiin. Myös Chiquitan alihankkijoilta edellytetään kansallisen työlainsäädännön ja työntekijöiden perusoikeuksien kunnioittamista, kertoo Chiquitan kansainvälisistä suhteista ja yhteiskuntavastuuasioista vastaava varatoimitusjohtaja Manuel Rodriguez.

Edistystä ja takapakkia



Ron Oswaldin mielestä monen banaanityöntekijän asema on konkreettisesti parantunut sopimuksen ansiosta, erityisesti Hondurasissa ja Kolumbiassa.
- Hondurasissa paikallinen ammattiliitto Sitraterco on onnistunut sopimuksen avulla neuvottelemaan kaikkia työntekijöitä koskevan työehtosopimuksen Buenos Amigos-plantaaseilla, joka on yksi Chiquitan päähankkijoista. Kolumbiassa ammattiliitot ovat neuvotelleet kuusi työehtosopimusta Chiquitan alihankkijaplantaaseilla ja yli 5000 banaanityöntekijää on liittynyt ammattiliittoon.

Vaikka positiivista kehitystä on ollut havaittavissa, paljon on vielä saavuttamatta. Oswaldin mukaan suurin ongelma onkin tällä hetkellä juuri Kolumbia, jossa edellä mainittu positiivinen kehitys on uhattuna Chiquitan myytyä Kolumbian toimintonsa maan kansalliselle banaanintuottajalle Banacolille.

- Huoli siitä, miten uusi omistaja noudattaa raamisopimusta on oikeutettua. Vaikka olemme laatineet yhdessä Chiquitan kanssa muistion, jossa se lupaa tehdä parhaansa varmistaakseen, että Banacol noudattaa raamisopimuksen ehtoja, tilannetta Kolumbiassa tulee seurata jatkuvasti, sanoo Oswald.

- Tietojemme mukaan Banacol on noudattanut myynnin yhteydessä sovittuja ehtoja tiettyjen ympäristöä ja työvoimaa koskevien standardien noudattamisesta. Ammattiliitot ovat kuitenkin tuoneet esille huolensa näiden ehtojen noudattamisesta ja olemme välittäneet tämän tiedon omien suositustemme kera Banacolille, kertoo Rodriguez.

Myynti ennallaan, kohentuiko imago?

Manuel Rodriguezin mukaan sopimus ei ole lisännyt Chiquita-banaanien myyntiä.

- Suurin osa kuluttajista ei ole tietoisia raamisopimuksesta, joten se ei juuri vaikuta ihmisten ostopäätöksiin. Pohjois-Amerikassa ainoastaan seitsemän prosenttia asiakkaistamme mainitsee yhteiskuntavastuun tärkeäksi ostopäätökseen vaikuttavaksi tekijäksi. Euroopassa, ja erityisesti Pohjois-Euroopassa, yrityksen ympäristö- ja yhteiskuntavastuu taas on hyvin tärkeää useille johtaville asiakkaillemme. Kaiken kaikkiaan Chiquita ei kuitenkaan ole saavuttanut merkittävää markkinaetua sopimuksen ansiosta. Tämä voi muuttua vain jos työntekijöiden oikeudet tulevat tärkeäksi tekijäksi maailmanlaajuisten jälleenmyyjien ostopäätöksissä, Rodriguez sanoo.

Sopimuksesta on kuitenkin ollut toisenlaista hyötyä Chiquitalle. - Sopimuksen myötä lakkojen ja työnseisauksien määrä on laskenut huomattavasti. Yksi Chiquitan motiiveista sopimuksen allekirjoittamiseksi olikin uudistaa suhteitamme työntekijöihimme enemmän vuoropuheluun ja yhteistyöhön perustuviksi, jolloin vältetään kalliita konflikteja, Jaksch kertoo.

Reilun kaupan edistämisyhdistyksen toiminnanjohtaja Janne Ronkainen uskoo, että raamisopimus on vaikuttanut Chiquitan imagon kohentumiseen.

- Etenkin Pohjoismaissa Chiquita on menettänyt markkinaosuuttaan Reilun kaupan banaaneille juuri siksi, että sen banaanit eivät olleet eettisten normien mukaisesti tuotettuja. Raamisopimuksen solmiminen on ainakin pysäyttänyt markkinaosuuden pienenemisen, sanoo Ronkainen.

Chiquitan, kuten muidenkin brändituotteiden, on pidettävä huolta imagostaan. Ronkainen muistuttaa, ettei Chiquitakaan pysty kilpailemaan nimettömien ja merkittömien banaanien kanssa, etenkin kun sen tiloilla Panamassa ja Costa Ricassa tuotettujen banaanien tuotantokustannukset ovat huomattavasti korkeammat kuin esimerkiksi Ecuadorissa.

- Raamisopimus on yksi tapa vaalia tuotemerkin imagoa. Siihenhän tarvitaan varteenotettavien ulkopuolisten tahojen tukea. Työntekijöiden kannalta sopimus on tärkeä, mutta täytyy muistaa ettei se ole samalla tavalla sitova kuin esimerkiksi suomalaisen ay-liikkeen solmimat työehtosopimukset.

Manuel Rodriguezin mukaan Chiquita pyrkii yhteistyöhön maailmanlaajuisen Reilun kaupan liikkeen kanssa.

- Chiquitalla on hyvät välit Reilun kaupan kanssa ja tutkimme mahdollisuuksia yhteistyön kehittämiseksi. Jo nyt Chiquita tukee Reilu kaupan toimintaa kuljettamalla kolumbialaisia Reilun kaupan banaaneja laivoillaan Eurooppaan. Lisäksi Chiquitan omistama belgialainen yhtiö Spiers on rekisteröity Reilun kaupan banaanien kypsyttämö.

Tärkein seuranta tapahtuu paikallistasolla

Ron Oswald ei yhdy huoleen sopimusten seurannan tehokkuudesta. - Mielestäni sopimuksen noudattamisen seuranta on toteutunut hyvin. Seurannan toteuttavat vuoden jokaisena päivänä paikalliset ammattiliitot. On paljon tehokkaampaa, että ammattiliitot tarkkailevat tilannetta paikan päällä päivittäin, kuin että ulkopuolinen tarkastaja käy plantaasilla kerran vuodessa.

IUF:n, Colsiban ja Chiquitan edustajista muodostuva tarkastuskomitea pitää säännöllisesti kokouksia, joissa käsitellään sopimusta ja sen noudattamiseen liittyviä asioita. Kokousten tarkoituksena on käsitellä konflikteja, joita ei ole pystytty ratkaisemaan paikallisella tasolla.

- Kokouksissa on neuvoteltu hyvin tuloksin vaikeista asioita, joita ei ole kyetty ratkaisemaan paikallisten ammattiliittojen ja työnantajien kesken. Aina konflikteja ei ole kuitenkaan kyetty ratkaisemaan kaikkia tyydyttävällä tavalla, George Jaksch kertoo.

Rodriguezin mukaan kiistat sopimuksen noudattamisesta eivät ole johtaneet alihankintasopimusten purkamiseen, mutta joissakin tapauksissa sopimus on jätetty uusimatta.

- Joissakin tapauksissa emme ole uusineet ostosopimusta alihankkijan kanssa, joka ei ole pystynyt tai on ollut haluton noudattamaan sopimuksessa mainittuja ympäristö- ja sosiaalisia standardeja.

Raamisopimus ei saa olla työlainsäädännön korvike

Ron Oswald korostaa useaan otteeseen, että raamisopimus ei ole, eikä saa olla, kansallisen ja kansainvälisen työlainsäädännön korvike.

- Raamisopimus on meidän yrityksemme kohdata todellisuus. Täydellisessä maailmassa ei raamisopimuksia tarvittaisi. Raamisopimukset eivät kuitenkaan voi korvata kampanjaa kansainvälisten lainvoimaisten työelämän oikeuksien puolesta. ILO:n määrittelemät työelämän perusoikeudet ovat nimenomaan oikeuksia, ne kuuluvat jokaiselle, eivätkä ole riippuvaisia yhtiöiden solmimista sopimuksista. Yhdelläkään yhtiöllä ei ole oikeutta antaa työntekijöilleen perusoikeuksia, ne kuuluvat joka tapauksessa kaikille.

Pian on kulunut neljä vuotta sopimuksen allekirjoittamisesta. Niin Oswald kuin Rodriguezkin ovat tyytyväisiä sopimukseen ja käytännössä se on vastannut heidän odotuksiaan.

- Sopimuksen ansiosta luottamus työntekijöidemme ammattiliittojen ja Chiquitan yritysjohdon välillä on kohentunut, mikä on johtanut parantuneeseen kommunikaation ja tiedonvaihtoon, Rodriguez toteaa.

- Mielestäni Chiquita on toiminut sopimuksen hengen mukaisesti. Täytyy kuitenkin muistaa, että Chiquita on voittoa tavoitteleva yritys, ei hyväntekeväisyysjärjestö. Chiquita tulee tekemään jatkossakin päätöksiä liittyen kulujen leikkaamiseen ja kilpailukyvyn lisäämiseen, jotka meidän on vaikea hyväksyä. Tätä sopimus ei voi muuttaa. Yritysten ja ammattiliittojen välillä tulee aina olemaan tiettyjä konflikteja, riippumatta siitä onko yritys allekirjoittanut raamisopimuksen vai ei. Raamisopimuksen ansiosta olemme kuitenkin onnistuneet luomaan areenan ammattiliittojen ja Chiquitan välisille neuvotteluille ja saamaan ammattiliittojen äänen kuuluviin yrityksen päätöksenteossa, Oswald sanoo.

Yläkuva: Banaanien käsittelyssä käytetään kemikaaleja. (Chiquita)

Keskikuva: IUF:n pääsihteeri Ron Oswald. (IUF)

Alakuva: Chiquitan varatoimitusjohtaja Manuel Rodriguez. (Chiquita)