New York - IPS, Emily Hager/ mt
Levi's -farkut ovat olleet leimallisesti yhdysvaltalaisen vaateteollisuuden tuote aina siitä saakka, kun Levi Strauss ja Jacob Davis 130 vuotta sitten patentoivat metallisen niittinsä.
Perinne murtui viime syksynä, kun Levi -yhtiö ilmoitti sulkevansa viimeisetkin tehtaansa Pohjois-Amerikassa. Tuotanto siirtyy halvempiin maihin, muun muassa Haitin vapaatuotantoalueille.
Ilman työtä jää 800 tekstiilityöläistä San Antoniossa Texasissa ja 1180 Kanadassa.
Tekstiiliteollisuus on muuttanut aiemminkin. 1950 -luvulla se valui Yhdysvaltain pohjoisosista etelän osavaltioihin. Nyt liittovaltio on kaikkinensa käynyt liian kalliiksi voitonhakuisille sijoittajille ja tuotanto viedään sinne, missä kustannukset ovat pienimmät. Levin edustajien mukaan tehtaiden sulkeminen oli välttämätöntä yhtiön kilpailukyvyn säilyttämiseksi. Kovimmat kilpakumppanit Gap ja Tommy Hillfiger ovat jo siirtäneet tuotantonsa vapaatuotantoalueille.
Kovin akuutteja ongelmia Levi Straussin taloudessa tuskin kuitenkaan on. Vuonna 2002 sen johtajalle Phil Marineaulle maksettiin 1,2 miljoonan dollarin palkan lisäksi 22.5 miljoonaa kannustusrahaa ja 1,3 miljoonaa bonuksia. Samana vuonna yhtiön työläiset saivat joulubonuksena irtisanomisvaroitukset.
Farkkutehtaiden tilalle avaruusosaamista?
Virtaa kohti halpatuotantoalueita ei käy patoaminen, mutta San Antoniossa ay-liike neuvottelee yhtiön kanssa työntekijöiden uudelleenkoulutuksesta, erorahoista ja muista etuuksista, kuten terveydenhuollon määräaikaisesta jatkamisesta. Levi onkin luvannut rahoittaa muun muassa entisten työntekijöidensä siirtymistä pienyrittäjiksi. Se on myös tarjoamassa työntekijöille - joista suuri osa on espanjankielisiä - englanninkursseja ja koulutusta
Mahdollisista etuuksista huolimatta monet Levin ompelijat ovat huolissaan tulevaisuudestaan. Työntekijöiden keski-ikä on 45 vuotta ja useilla on pitkä historia tekstiilityöläisinä. Vaatetehtaiden tilalle San Antonioon toivotaan auto- ja avaruusteollisuutta, ja farkkuompelijoiden on vaikea uskoa kelpaavansa niiden tarpeisiin edes koulutusjakson jälkeen.
Toyota on jo perustanut tehtaan San Antonioon, ja sinne odotetaan syntyvän pari tuhatta työpaikkaa. Palkkakin autoteollisuudessa on parempi: ompelijan keskipalkka on 14 dollaria tunnissa, Toyota lupaa maksaa 16. Mutta kuten tekstiilityöläiset aavistelivatkin, koulutus on muodostumassa kynnyskysymykseksi. Espanjaa äidinkielenään puhuville keski-ikäisille naisille collegetutkinnon suorittaminen on kovan työn takana.
Tuotannon ja kaupan vapaus
Vapaatuotantoalueiden yksi markkinointivaltti on vapaa pääsy USA:n markkinoille. Samaan aikaan, kun Yhdysvalloista katoavat teollisuustyöpaikat ja syytökset työntekijöiden epäoikeudenmukaisesta kohtelusta kiihtyvät, viimeistellään Amerikan Vapaakauppasopimusta (FTAA). Se laajentaisi Pohjois-Amerikan vapaakauppasopimuksen (NAFTA) kaikkiin Keski- ja Etelä-Amerikan maihin sekä Karibialle - edelleen USA:n julistamassa kauppasaarrossa olevaa Kuubaa lukuun ottamatta. Neuvottelut FTAA:sta alkoivat jo vuonna 1994, kun NAFTA perustettiin, ja niiden odotetaan valmistuvan vuonna 2005.
Tuotannon ja työpaikkojen vieminen köyhiin maihin on joidenkin tulkintojen mukaan askel kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa. Yhtiöiden siirtyminen halvan työvoiman perässä ei kuitenkaan perustu haluun jakaa hyvinvointia globaalisti. Kun Levi vie tuotantonsa Haitiin, se siirtää tuotannon maahan, jossa - kuten kovin monessa muussakin kehitysmaassa - vapaatuotantoalueiden työläisten oikeuksia loukataan yleisesti, ja ihmiset raatavat toimeentulon alarajoilla.
