Kent Wilska
Merengue pauhaa keskipäivällä Bonaon vapaatuotantovyöhykkeellä Dominikaanisessa tasavallassa sijaitsevan tekstiilitehtaan hallissa. Korealainen alihankkija valmistaa talvitakkeja jenkkimarkkinoille Karibian auringon alla. Bonahan Apparelin tehtaalla on leppoisa meininki. "Dominikaanit eivät pysty työntekoon ilman musiikkia", tehtaan ammattiyhdistyksen vetäjä
Francisco Hernández huutaa korvaani tehdashallin metelissä ja nauraa.
Mihin Dominikaanisen tasavallan kilpailukyky talvipalttoiden valmistuksessa perustuu? Ei ainakaan paikallisiin perinteisiin, sillä Bonaossa vuorokauden alin lämpötila ei putoa juuri koskaan alle plus 17 celsius-asteen.
Yhdysvaltalaisille vaateteollisuuden yrityksille toiminta Dominikaanisessa tasavallassa voi tarjota huomattavan kustannusedun aasialaisiin kilpailijoihin nähden, mutta korealaiset eivät ole tulleet Karibialle ensisijaisesti halvan työvoiman perässä. "Me emme pysty täällä kilpailemaan kustannuksissa kiinalaisten tai vietnamilaisten kanssa", selittää tehtaan johtaja Tae Hwa Lee.
Todellisena houkuttimina ovat Yhdysvaltojen Karibian maille myöntämät tullietuudet ja kiintiöt sekä läheinen maantieteellinen sijainti. Dominikaanisen tasavallan vapaatuotantoalueilla korealaisia yrityksiä runsas parikymmentä.
Sopimukset työn takana
Kilpailu Karibian alueella on kovaa, sillä moni muukin alueen valtio on houkutellut omille vapaatuotantovyöhykkeilleen toimivaa tekstiiliteollisuutta. Dominikaanisessa tasavallassa yrittäjät pelkäävät ammattiyhdistystoiminnan vaarantavan oman kilpailukykynsä. Kustannukset halutaan pitää minimissä tai muuten tuotanto uhataan siirtää rutiköyhään Haitiin tai Keski-Amerikkaan.
- Ammatillinen järjestäytyminen on sallittua vain teoriassa. Maassa toimivassa runsaassa 500 vapaatuotantoyrityksessä on voimassa puolenkymmentä yrityskohtaista työehtosopimusta, vapaatuotantotyöntekijöiden liiton (Fedotrazonas) puheenjohtaja Ignacio Hernández kertoo.
Alakohtaisista sopimuksista ei ole vielä toivoakaan, ei edes teollisuuspuistokohtaisista. On edettävä yritys kerrallaan. Jokaisen ammattiyhdistyksen perustaminen on kovan taistelun takana, eikä niitä olekaan vapaatuotantovyöhykkeillä kuin noin 15 yrityksessä.
- Me onnistuimme solmimaan ensimmäisen työehtosopimuksen Bonahanin kanssa 1995. Siihen vaadittiin kahden viikon lakko. Sen jälkeen ei ole tarvinnut lakkoilla ja olosuhteet ovat parantuneet huomattavasti", selittää Bonahanin ammattiyhdistyksen rahastonhoitaja Wilson Guerrero.
Korealainen kuri
- Korealaiset käyttäytyivät aluksi väkivaltaisesti. Työntekijöitä lyötiin ja tönittiin. Me oltiin joskus alkuaikoina polvillamme tuolla pihanurmikolla puhuttelussa. Heillä tuntuu olevan todella erilainen työkulttuuri", kertoo Francisco Hernández.
- Ne luulee, että me ollaan muuleja ja että tää on joku viidakko, jossa voi tehdä mitä huvittaa, joku huutaa väliin taustalta.
- Sen jälkeen kun onnistuimme saamaan aikaan työehtosopimuksen, he ovat alkaneet vähitellen kunnioittaa meitä. Nyt meillä on paljon tasapainoisempi suhde, Francisco Hernández jatkaa.
Dominikaanisen tasavallan vapaatuotantoon perustuva kokoonpanoteollisuus on tiukasti kytköksissä Yhdysvaltojen talouteen. Pohjoisen kysynnän hiipuessa tuhannet jäivät parina viime vuonna työttömiksi. Dominikaanisen tasavallan valuutan, peson, viimeaikaisen voimakkaan devalvoitumisen jälkeen vapaatuotantoon odotetaan nyt uutta potkua. Pesoissa maksettavat palkat ovat suhteessa dollariin enää vain kolmanneksen siitä mitä ne olivat runsas vuosi sitten.
- Meidän johto on ymmärtänyt yrityksen tilanteen. Kun asiat ovat sujuneet hyvin niin me ollaan joustettu uusien työehtosopimusneuvotteluiden kanssa. Neuvotteluita on lykätty ja jatkettu vanhaan tapaan kunnes tilanne on parantunut, Francisco Hernández selittää.
Kovat keinot käytössä
Kaikkialla tilanne ei ole yhtä hyvä kuin Bonahanin tehtalla. Villa Altagracian vapaatuotantovyöhykkeellä BJ&B tehtaan tiloihin ei ole asiaa. Tapaamme tehtaan työntekijät lounastauolla vanhan sokeritehtaan raunioiden varjossa. Tehdas suljettiin pari vuotta sitten valtion sokerilaitoksen yksityistämisen jälkeen. Osa työttömiksi joutuneista löysi uuden työpaikan vapaatuotantovyöhykkeeltä, osa istuskelee korttelikaupan muovituoleilla ja imee olutta pitkin päivää.
- Järjestäytyminen BJ&B:n tehtaalla on ollut kivuliasta. Yritys on keksinyt kaikenlaisia keinoja hidastaakseen prosessia. He palkkasivat mopokundeja pitämään meitä silmällä päivin öin. Joidenkin koteihin tultiin häiriköimään ja toisille tarjottiin rahaa, jos jättäisimme tämän homman sikseen. Me kuitenkin jatkoimme", ammattiyhdistyksen puuhamies Roselio Reyes kertoo. BJ&B valmistaa mm. lippalakkeja Nikelle, Reebokille ja Adidakselle.
Maan toiseksi suurin kaupunki Santiago on pahamaineisin. Aktivisteja on hakattu ja potkujen pelko on aina läsnä yrittäjien pitäessä "mustia listoja" hankalista tyypeistä.
- Santiago on todella vaikea, kukaan ei ole pystynyt tekemään siellä juuri mitään. Me aloitimme järjestäytymään FM tehtaalla pari vuotta sitten, mutta tilanne on ollut erittäin hankala. Omistajat palkkasivat muutaman kovanaaman murtamaan meidät, Fedotrazonasin Ignacio Hernández kertoo.
- Syyskuussa 2002 sattui ikävä välikohtaus. Yhdeltä aktivistiltamme paloi pinna jatkuvan painostuksen seurauksena ja hän ampui yhtä ahdistelijoista. Toinen joutui sairaalaan ja toinen vankilaan. Sen jälkeen on ollut pakko pitää matalampaa profiilia, ihmiset tehtaalla pelästyivät ampumakohtausta, hän jatkaa.
- Yritykset käyttävät kaikenlaisia keinoja estääkseen järjestäytymisen tehtailla. Yrityskohtaisista sopimuksista on hankkiuduttu eroon siirtämällä tuotanto kadun toisella puolella olevaan tehdashalliin, jossa toimii periaatteessa eri yritys, mutta joka on kuitenkin todellisuudessa saman omistajan, Ignacio kertoo.
- Ja maan hallitus hyväksyy tämänlaisen kikkailun. Viranomaiset ovat selkeästi yrittäjän puolella, hän toteaa vihaisesti.
Ei linkkejä paikalliseen talouteen
1980-luvun velkakriisiä seurannut peson devalvoituminen ja Yhdysvaltojen myöntämät tullietuudet tarjosivat kasvualustan vapaatuotannolle Dominikaanisessa tasavallassa. Maataloustuotteet vientisektorin perustana saivat väistyä. Vapaatuotanto kasvoi 1990-luvulla kahdeksan prosentin vuosivauhtia. Kahvi ja banaanit ovat kokoonpanoteollisuuden vientiin verrattuna nappikauppaa. Vapaatuotanto vastaa nyt noin 85 prosentista maan kokonaisviennistä työllistäen noin 170.000 henkeä, joista yli puolet on naisia. Maahan jää yli miljardi dollaria nettotuloja vuosittain, mikä on jo enemmän kuin maan kaikki muu vienti yhteensä.
Lähes puolet Dominikaanisen tasavallan vapaatuotantoyrityksistä on tullut Yhdysvalloista, kolmannes on kotimaisia. Korea on kolmanneksi suurin alkuperämaa. Hieman yli puolet vyöhykkeiden yrityksistä on tekstiilitehtaita. Muita tärkeitä toimialoja ovat erilaiset palvelut, elektroniikka, tupakka ja koruteollisuus.
Mutta onko vapaatuotannosta kehityksen veturiksi? Linkit paikalliseen talouteen ovat minimaaliset. Lähes kaikki raaka-aineet tuodaan muualta. Maahan jäävä raha menee yksinomaan palkkoihin ja loppujen lopuksi sektori työllistää vain viitisen prosenttia maan koko työvoimasta. Yhä useamman on etsittävä elantonsa työllistämällä itse itsensä paisuvalla, jo yli puolet kokonaistyövoimasta työllistävällä epävirallisella sektorilla.
Dominikaanisen tasavallan hallitus haluaisi tekstiiliteollisuuden lisäksi rakentaa maasta elektroniikkateollisuuteen ja informaatioteknologiaan nojaavan 'Karibian Taiwanin'. Tämä tuskin onnistuu Latinalaisen Amerikan alhaisimpiin kuuluvin koulutus- ja sosiaalimenoin sekä työntekijöiden perusoikeuksia polkemalla. Todellisen kilpailukyvyn rakentamiseen tarvitaan toisenlaiset eväät.
