 Vaatetusalan tuotantoa on siirtynyt halvempien palkkakulujen perässä Kiinasta Vietnamiin, mm. tähän Ho Chi Minhissä toimivaan tehtaaseen, jonka omistajat ovat Hongkongissa. |
 Ho Chi Minh Cityn lähellä Vietnamissa toimiva tehdas tuottaa sesonkivaatteita mm. Suomen markkinoille. |
Maippi Tapanainen
Ruotsalaiset kodintekstiilikauppiaat ansaitsevat ruusuja ja risuja.
”Vaikka paremmaksi kaikki muuttuu, silti hyväksi ei milloinkaan”, lauloi Fredi 1960-luvun hittibiisissään. Rallatus palautuu mieleen, kun lukee ruotsalaisen Rena Kläder -järjestön tekemää Hem ljuva hem? -tutkimusta. Raportista selviää, että kodintekstiilejä halpatuotantomaista tuovat ruotsalaisfirmat osaavat jo kiinnittää huomiota ihmisoikeuksiin ja ympäristöön liittyviin kysymyksiin, mutta niiden kohentamiseen tähtäävä suunnittelutyökin on vielä pahasti kesken. Kuudesta Rena Kläderin tutkimasta yrityksestä kolme – Hemtex, Ikea ja Jysk – tekevät kauppaa myös Suomessa.
Patalapputehtaita ei boikotoida
Ensimmäiset vaateteollisuustyöläisten oloista kertovat selvitykset julkaistiin jo 1990-luvulla. Sittemmin Aasian halpatuotantomaiden hikipajoja käsittelevät tutkimukset ja paljastukset ovat epäsäännöllisen säännöllisesti kuohuttaneet mediaa ja innoittaneet ihmisiä kampanjoihin ja boikotteihin. Tekstiiliteollisuus on jäänyt vähemmälle huomiolle, vaikka kodintekstiilejä tuotetaan enimmäkseen samoissa maissa kuin vaatteitakin eli Kiinassa, Intiassa, Bangladeshissa, Pakistanissa, Vietnamissa ja Indonesiassa.
Vaateteollisuudesta tutut ongelmat kalvavat myös tekstiiliteollisuutta. Työvaiheita tekstiiliteollisuudessa on vaateteollisuutta vähemmän, mutta tekstiilien tuotannossakin alihankintaketjujen lonkerot kiemurtelevat pitkälle. Lainsäädäntö on usein puutteellista ja vaikkei olisikaan, sen noudattaminen voi olla. Ammattiliitot loistavat poissaolollaan, ja niiden myötä työsuojelu ja työturvallisuus. Järjestäytymään pyrkiviä työläisiä irtisanotaan, uhkaillaan ja häiritään, seksuaalinen ahdistelu on tavallista.
Tehtaissa, joissa työpäivät venyvät pisimmiksi, palkat jäävät usein pienimmiksi. Lakisääteisistä minimipalkoista voi olla työläisille enemmän haittaa kuin hyötyä. Säälliseen elämään valtion säätämä vähimmäispalkka ei yleensä riitä, mutta moni työnantaja tulkitsee kyseessä olevan pikemminkin maksimin kuin minimin.
Huolta ihmisistä kehystää huoli ympäristöstä. Tekstiiliteollisuudessa käytetään vaarallisia aineita alkaen puuvillapelloilla käytetyistä torjunta-aineista, päätyen tehtaissa tehtäviin valkaisuihin ja värjäyksiin.
Pari vuotta sitten SwedWatch tutki ruotsalaisten kodintekstiilifirmojen ympäristöstrategioita, Rena Kläder nostaa keskiöön yritysten sosiaalisen vastuun strategiat.
Eettisen ei kannata ostaa halpaa
Tutkimuskohteekseen Rena Kläder valitsi kuusi kodintekstiilejä myyvää ruotsalaisyritystä – Änglamarkin, Åhlensin, redQn, Jyskin, Hemtexin ja Ikean. Tutkimus kohdistui nimenomaan yritysten ilmoittamiin strategioihin, eikä niiden toteutumista selvitetty kenttätutkimuksilla.
Lähes jokaisella yrityksellä on jo oma eettinen ohjeistuksensa. Rena Kläder kaipaa kuitenkin tekstiilialalle yhtenäisempää linjausta, sillä nykyisin tavarantoimittajat joutuvat sopeutumaan milloin kenenkin tai jopa useamman tilaajan sääntöihin samanaikaisesti. Vallan kimurantiksi tilanne käy, kun tilaajayritys laatii vaativia eettisiä ohjeistoja, mutta samanaikaisesti odottaa tuotannon säilyvän yhtä nopeana ja halpana kuin aiemminkin. Ristiriitaiset vaatimukset ja lyhyentähtäimen tilaustoiminta johtavat käytännössä siihen, että tavarantoimittajat ketjuttavat tuotantoa ja vastuu siirtyy alihankintaketjussa yhä alemmas, pois tilaajayhtiön silmistä ja kontrollista.
Ikea ja Jysk kertovat solmivansa pitkäaikaisia sopimuksia tavarantoimittajiensa kanssa. Pitkäkestoinen – vähintään kolmivuotinen – sopimus osoittaa sitoutumista ja useamman vuoden kumppanuuden aikana tilaajalla on todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa tuotanto-olosuhteisiin. Ikea sitoutuu toimittajiinsa myös myöntämällä näille investointilainoja, joskaan muihin kustannuksiin lainaa ei heltiä. Jysk tekee myös lyhyitä sopimuksia, mutta entistä harvemman toimittajan kanssa.
Järjestäytyä saa, jos saa ja osaa
Työläisten olojen parantamisen perusedellytys on, että ostajayritykset ylipäätään tietävät, millaisissa oloissa työtä tehdään. Rena Kläder kiittää tutkimiaan yrityksiä siitä, että ne keräävät tietoa tavarantoimittajien ja näiden alihankkijoiden tarjoamista työoloista ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöjen kautta, mutta ammattiyhdistysliikkeen kanssa yhteistyötä niistä teki ainoastaan pieni redQ.
Järjestäytymisoikeuden ja sen myötä ay-toiminnan puuttuminen tuottaa järjestön mielestä monimuotoisia seurauksia. Kun kollektiivisia neuvotteluoikeuksiakaan ei ole, palkat ja työolosuhteet junnaavat minimissä. Sekä Hemtex, Ikea että Jysk ovat kirjanneet eettisiin ohjeistuksiinsa työläisten järjestäytymisvapauden. Siitä huolimatta ne ostavat tekstiilejä Kiinasta, jossa vapaa ammattiyhdistysliike tunnetusti on kokonaan kielletty.
Kodintekstiiliyhtiöiden tulee Rena Kläderin mielestä joka tapauksessa huolehtia siitä, että tavarantoimittajat ja alihankkijat saavat tietoonsa ohjeistukset järjestäytymis- ja neuvotteluoikeuksista. Vähintäänkin työläisten tulisi saada tietoa eettisten sääntöjen olemassaolosta ja sisällöstä, mutta koulutusta järjestävät vain Ikea ja Jysk – ja nekin ainoastaan tehtaiden johtoportaalle.
Minimipalkka ei riitä elämiseen
Yksittäisen tekstiilityöläisen elämää kipeimmin koskettava kysymys on työstä maksettava palkka ja se, miten sillä elää. Ostajayritysten eettisissä ohjeissa edellytetään yleensä, että tehdas maksaa työläisilleen lakisääteistä minimipalkkaa, jota tuskin yhdessäkään halpatuotantomaassa on määritelty säällisen kokoiseksi. Surkea palkka johtaa siihen, että työntekijöiden on tehtävä rutkasti ylitöitä hengissä pysyäkseen. Säännöllinen 60 tunnin viikkotyöaika ei ole tekstiiliteollisuudessa harvinaisuus.
Valtion määrittelemän minimipalkan maksaminen on kirjattu esimerkiksi Ikean ja Hemtexin eettisiin ohjeisiin. Ikean mukaan palkkatason määrittely ei kuulu yrityksen vaan valtion vastuulle. Jysk on mukana eurooppalaisten kauppaketjujen sosiaalisen laadunvalvonnan Business Social Compliance -mallissa, jonka eettisessä ohjeistossa tavarantoimittajia kannustetaan huolehtimaan siitä, että työläisille maksetaan elämiseen riittävä palkka.
Rena Kläderin mielestä ohje on tervetullut, mutta sen muotoilussa on toivomisen varaa. Tavarantoimittajien ja alihankkijoiden kannustaminen säällisen palkan maksuun ei riitä – jotta muutosta tapahtuisi, on vaadittava.
Avoin ja reilu redQ
