Johanna Pohjola
Kolumbian sisällisodan osapuolia ovat valtio ja armeija, eri sissiliikkeet sekä äärioikeistolaiset puolisotilaalliset yksityisarmeijan joukot. Sodan katsotaan alkaneen 1964, jolloin suurin sissiliike, vasemmistolainen FARC (Fuerzas Armadas Revolucionarias de Colombia) aloitti toimintansa. Puolisotilaalliset ryhmät eli paramilitäärit ovat lain ulkopuolella toimivia itsepuolustusjoukkoja, jotka syntyivät huumekauppiaiden, maanomistajien ja armeijan tuella sissiliikkeitä vastaan. Suurin on AUC (Autodefensas Unidas de Colombia).
Konflikti roihahti alkujaan yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta, jota vastaan sissiryhmät valjastautuivat. Sittemmin ideologiset motiivit jäivät huumekaupan jalkoihin ja taistelu muuttui väkivaltaiseksi huumesodaksi. Julmuuksista kärsivät eniten siviilit: vuosikymmenten aikana lukemattomia ihmisiä on tapettu, siepattu, kidutettu ja ajettu kodeistaan. Maansisäisiä pakolaisia on yli kolme miljoonaa. Hallituksen ja sissiliikkeiden rauhanneuvottelut ovat toistaiseksi päättyneet tuloksettomina.
Takaisin pääjuttuun: Väkivalta vainoaa Kolumbian ay-liikettä