 Sierra Leonen kaivostyöläisten liiton pääsihteeri Ezekyel Dyke toivoo, että hallituskin reagoisi vuokratyöyritysten ilmestymiseen. (Kuvat: Hanna Koivisto) |
Hanna Koivisto, Sierra Leone ja Senegal
Länsi-Afrikan ammattiliitot ovat joutuneet aloittamaan taistelun uutta ilmiötä vastaan.
Vielä kymmenen vuotta sitten harva Länsi-Afrikassa oli edes kuullut vuokratyövoimasta. Toisin on nyt. Uusia vuokratyövoimaa välittäviä yrityksiä tulee koko ajan, eikä ilmiö ole enää vieras missään.
- Ennen emme edes tienneet, mitä vuokratyövoima on, mutta nyt se vie kaikki jäsenemme, huudahtaa Sierra Leonen kaivostyöläisten liiton pääsihteeri Ezekiel Dyke.
Liitto edustaa kaikkia kaivoksilla työskenteleviä kullankaivajista keittiöhenkilökuntaan. Dyke kertoo, että esimerkiksi yksi Sierra Leonen suurimmista kaivosyhtiöistä, Sierra Rutile, ulkoisti jokin aikaa sitten vartiointinsa. Liiton yhtiössä edustamista 1 500 jäsenestä katosi ensin 700 ja myöhemmin vielä 300.
- Nyt meillä on siellä enää 500 jäsentä. Hekin ovat yksityisessä turvallisuusyrityksessä työskenteleviä ihmisiä, joilla ei ole takuita työn jatkuvuudesta eikä mistään muustakaan, Dyke huokaa.
Senegalissa vuokratyövoiman ongelmiin törmättiin ensimmäisen kerran 12 vuotta sitten, kun saintlouislainen autofirma polki vuokratyöläisten oikeuksia. Sen jälkeen ongelmia on alkanut ilmetä yhä useammin.
- Viiden viime vuoden aikana vuokrafirmoja on ilmestynyt kuin sieniä sateella. Jopa hallitus käyttää ajoittain vuokratyövoimaa, parahtaa Seyni Mbaye Ndiaye. Hän on useiden eri alojen työntekijöitä edustavan Syndicate Unique Travailleurs des Industries Diverses du Senegalin pääsihteeri.
Nyt liiton vajaasta kuudestatuhannesta jäsenestä yli puolet on vuokratyöläisiä. Tosin kaikki Länsi-Afrikan vuokratyöläiset eivät todellakaan kuulu liittoihin.
- Tietääkseni olemme ainakin Senegalin ainoa liitto, joka edes ottaa vuokratyöläiset huomioon, Ndiaye sanoo.
Huimat palkkaerot
Vuokratyövoiman käyttö on tuonut mukanaan monenlaisia ongelmia. Yleensä vuokratyöntekijän asema on selvästi huonompi kuin vakituisten työntekijöiden.
Samasta työstä maksetaan huonompaa palkkaa, eikä työntekijällä ole minkäänlaista sosiaaliturvaa, äitiyslomia, vapaapäiviä, sairausvakuutusta tai sairauspäivärahoja. Lisäksi työpaikka on epävarma, eivätkä työntekijät useinkaan tiedä etukäteen, milloin aloittaa ja lopettaa työt ja onko niitä tarjolla vielä huomenna.
- Osa vuokratyöntekijöistä tietää nämä ongelmat, mutta heidän on pakko hyväksyä ne, koska he haluavat pitää työpaikkansa. Senegalin työttömyysprosentti on 60 prosentin luokkaa. Harva esimerkiksi valittaa sanallisesta häirinnästä tai ahdistelusta, koska työpaikka on niin tärkeä, Ndiaye sanoo.
Suurimpana ongelmana liitot pitävät kuitenkin palkkaa. Vaikka työlainsäädännön mukaan samasta työstä pitäisi saada sama palkka, todellisuudessa niin ei ole.
Ndiayen mukaan esimerkiksi kuorma-auton kuljettaja voi saada vakituisena työntekijänä 125 000 Länsi-Afrikan frangia eli noin 190 euroa kuukaudessa, mutta vuokratyöfirma saattaa maksaa työntekijälleen samasta työstä vain 60 000 frangia eli 90 euroa kuukaudessa. Samoin vuokratyövoimaa käyttävän yhtiön vakituisen insinöörin palkka voi olla lähes kymmenen kertaa enemmän kuin vuokratyöläisen. Lisäksi vakituisella työntekijällä on palkalliset vapaapäivät ja hän voi viedä irtisanomisensa oikeuteen, jos hänet potkitaan pihalle.
- Vuokrafirmat maksavat vain osan työnantajalta saamastaan palkkiosta työntekijälle ja pitävät itse erotuksen, Ndiaye sanoo.
Myös Sierra Leonen kaivauksilla vuokratyöläiset ovat palkka-asteikon pohjalla. Kun työsuhteessa oleville työntekijöille maksetaan yleensä jotain 180 000:n ja 250 000:n leonin väliltä (noin 36-50 euroa) kuukaudessa, vuokratyöläiset tienaavat parhaimmillaankin vain noin 150 000 leonia (30 euroa) kuukaudessa.
- Palkkaa meille vuokratyöläisille ei kuitenkaan makseta, jos emme yllä päivätavoitteisiimme, kertoo kultaa kiinalaiselle Millenium Miningille kaivava Am Alfa.
Anthony Taweh, muun muassa rakennustyöläisiä Liberiassa edustavasta National Trade Union of Public Services and Allied Workersistä sanoo, että moni hyväksyy huonot työehdot ja matalan palkan pakon edessä.
- Vuokratyöläiset ottavat mitä tahansa töitä selviytyäkseen. Mieluummin he hyväksyvät 200 Liberian dollarin (noin 2 euron) päiväpalkan kuin jatkavat tyhjin taskuin paremman työpaikan etsimistä.
Työpaikka liiton jäsenyyden edelle
Dyke näkee, että ulkoistamalla henkilökuntaansa yritykset yrittävät vaikeuttaa liittojen toimintaa ja heikentää työntekijöiden asemaa. Hän ottaa taas esimerkiksi Sierra Rutilen, jonka palkkalistoilla oli aiemmin 300-400 yrityksen ruokahuollosta vastaavaa kokopäiväistä työntekijää.
Sitten yhtiö yllättäen ilmoitti, että se ulkoistaa koko ruokahuollon brittiläiselle yritykselle.
- Ennen ulkoistusta työläisille maksettiin 350 000 leonia (70 euroa) kuussa, mutta uusi yritys tarjosi vain 170 000 leonia (34 euroa). He ilmaisivat asian niin, että jos se ei riitä, työntekijä on vapaa lähtemään. Lisäksi he vähensivät työntekijöillä olleita etuja. Esimerkiksi terveydenhuoltoa heikennettiin.
Dyken mielestä hallitukset eivät ole reagoineet vuokratyövoimaa välittävien yritysten ilmestymiseen tarpeeksi nopeasti.
- Vuokrafirmat ovat valtava ongelma. Jollemme saa hallitustamme mukaan taistelemaan niitä vastaan, ne tappavat tämän maan työläiset!
Myös Ndiaye sanoo, että vuokrausfirmat pitävät liittoja vihollisinaan ja niiden työntekijöihin on vaikea saada kontaktia. Yleensä vuokratyöläiset eivät kuulu mihinkään liittoon.
- Moni ei tiedä mitään ammattiliitoista. Eivätkä monet edes halua kuulla niistä saati kuulua niihin, sillä he haluavat mieluummin pitää työpaikkansa, hän sanoo.
Ndiaye kertoo tapauksista, joissa vuokratyöntekijältä ovat loppuneet työt, koska työnantaja on nähnyt hänen puhuvan liiton edustajan kanssa.
Liitot kertovatkin toimivansa mahdollisimman näkymättömästi välttääkseen ongelmia.
- Emme voi mennä suoraan työpaikoille, koska työnantajat eivät pidä liitosta. Sen sijaan menemme tapaamaan työntekijöitä esimerkiksi lounasaikaan. Silloin voimme tarjota lounaan ja kertoa liiton toiminnasta siinä samalla syödessä, Taweh kertoo.
Liiton sanomaa yritetään levittää myös työsuhteisten kautta, sillä he ovat usein turvallisemmassa asemassa kuin vuokratyöntekijät. Tawehin mielestä suurin ongelma työläisten aktivoinnissa on koulutus.
- Suurin osa pelkää kuulua liittoon, koska he eivät tiedä oikeuksistaan.
Jos työläiset eivät osaa vaatia oikeuksiaan eivätkä kuulu liittoon, liitossa ei ole voimaa.
Taistelu ei ole ohi
Länsiafrikkalaisten liittojen voimavarat ovat koetuksella taistelussa vuokrausyrityksiä vastaan. Lähes kaikissa liitoissa kärsitään resurssipulasta. Keskustoimistoilta puuttuu kommunikointiin tarvittavia tietokoneita ja puhelimia, eikä eri puolilla maata liikkumiseen tarvittavia kulkuneuvojakaan ole useinkaan tarpeeksi käytössä. Varsinkin kaivokset ovat usein niin kaukana ja hankalien liikenneyhteyksien päässä, ettei liitoilla ei ole mahdollisuuksia vierailla niillä mielestään tarpeeksi usein.
- Esimerkiksi meillä on vain yksi auto. Internet-yhteyttä meillä ei enää ole. Aiemmin toimistossa oli yhteys, mutta se oli liian kallis. Nyt käyn tarvittaessa nettikahvilassa, Dyke kertoo.
Ndiayen mukaan peli ei kuitenkaan ole menetetty. Esimerkiksi hänen johtamansa liiton, joka edustaa muun muassa kaivos-, metalli- ja paperityöläisiä sekä kosmetiikka-alan työntekijöitä, on viime aikoina onnistunut ottamaan edistysaskelia.
- Esimerkiksi yhdellä tehtaalla oli vielä vähän aikaa sitten vain 32 vakituista työntekijää, loput oli palkattu vuokrausyritysten kautta. Sen jälkeen, kun me puutuimme asiaan, tehdas on vakinaistanut kaikkiaan 250 työntekijää, Ndiaye kertoo tyytyväisenä.
Liitto on myös taistellut vuokratyöläisten oikeuksista tuomioistuimessa asti. Tapauksissa on yleensä autettu työntekijää, joka on ollut vuosia vuokratyötoimiston palkkalistoilla, mutta joka on sitten yllättäen syystä tai toisesta erotettu.
- Yleensä olemme voittaneet, Ndiaye kehuu.
Hänen mukaansa puolustusprosessia vaikeuttaa usein kuitenkin se, että vuokrausfirmat harvoin antavat työntekijöilleen asianmukaisia palkkakuitteja, joten oikeudessa on hankalaa löytää tarpeeksi näyttöä työsuhteen kestosta. Siksi oikeuteen ei kannata aina edes lähteä.
- Senegalin lain mukaan työntekijää pitää kohdella vakituisena työntekijänä, jos hän työskentelee kuukaudessa vähintään 173 tuntia. Se tarkoittaa, että jos hänet erotetaan, hänelle pitäisi maksaa eroraha, kuten vakinaisille työntekijöille. Niin ei kuitenkaan läheskään aina tehdä.
