 Tiesulut ovat ruuhkauttaneet kadut Oaxacassa. (Kuvat: Jyri Jaakkola) |
 |
Pinja ValkonenMeksikon sähkötyöntekijöiden ammattiyhdistys SME järjesti koko maan laajuisen lakon vastaiskuna kansallisen sähköyhtiön Luz y Fuerza del Centron sulkemiselle. Lakko on osa laajempaa presidentti Felipe Calderónin ja yksityistämisen vastaista liikettä.
”Ulos Calderón! Kuole Calderón!” Lakkoilevien sähkötyöntekijöiden iskulauseen sanoma on selvä: presidentti
Felipe Calderónin yksityistämismyönteiselle ja työläisvastaiseksi väitetylle politiikalle halutaan loppu.
Maaliskuun 16. päivänä pidetty kansallinen lakko on vain jäävuoren huippu jo pitkään jatkuneessa kiistassa sähköntuotannon yksityistämistä ajavan hallituksen ja kansallistettua tuotantoa puolustavan Meksikon sähkötyöntekijöiden ammattiyhdistyksen SME:n välillä. Tilanne kärjistyi viime lokakuussa, kun hallitus yllättäen tunkeutui aseellisin voimin kansallisen sähköyhtiön Luz y Fuerza del Centron tiloihin ja lopetti yhtiön toiminnan käytännössä yhdessä yössä.
– Hallitus ajoi kadulle 44 000 liiton työntekijää, sanoo tiedottaja Paul Bernardo Díaz SME:stä. SME edustaa Luz y Fuerzan työntekijöitä.
Voiton tavoittelu
vs. sosiaalinen hyvinvointi
Hallitus perustelee valtio-omisteisen yhtiön yhtäkkistä ja väkivaltaista sulkemista sillä, että Luz y Fuerza on tuottanut valtiolle tappiota. Pääsyylliseksi yhtiön surkeaan taloudelliseen tilaan on mainittu SME, vaikka SME vain edustaa työntekijöitä – yhtiön johtamiseen liittyvät päätökset tekevät hallituksen nimittämät virkamiehet.
– Väitteet tappioista ovat vääriä, sillä SME on saavuttanut lähes sataprosenttisesti kaikki Luz y Fuerzan kanssa sovitut tuottavuus- ja kehitystavoitteet, Díaz kommentoi.
Díazin mukaan Luz y Fuerzan sulkemisen taustalla on todellisuudessa hallituksen tavoite yksityistää maan koko sähköntuotanto ja avata sektori monikansallisille yhtiöille. Jo nyt noin 40 prosenttia maan sähköstä tuotetaan yksityisesti, ja kehitys on Díazin mukaan uhkaavaa.
– Ennusteiden mukaan 10 vuoden kuluttua monikansalliset yritykset pitäisivät hallussaan 70:tä prosenttia tuotannosta. Sähköntuotanto on yksi maan kehityksen peruskivistä, ja siksi se on kansallistettu jo vuosikymmeniä sitten.
Díazin mukaan avainsektoreiden yksityistäminen toimii maan etua vastaan, ja hän vertaa Meksikon tilannetta muihin Latinalaisen Amerikan maihin.
– Muut maat vahvistavat itsenäisyyttään ja talouttaan kansallistamalla uudelleen strategisesti merkittävimpiä yrityksiä. Meksiko toimii päinvastoin.
Díaz painottaa, että yksityistäminen vaikuttaa voimakkaimmin tavallisiin meksikolaisiin perheisiin, sillä kokemusten perusteella hinnat nousevat, kun sähköyhtiöt yksityistetään. Valtion tukia ei myönnetä yksityiseltä yritykseltä ostettuun sähköön.
– Guerrerossa, Tabascossa ja Kalifornian niemimaalla hintojen nousu on johtanut mielenosoituksiin ja jopa laskunmaksulakkoihin. Voiton tavoittelu menee sosiaalisen hyvinvoinnin edelle, Díaz toteaa.
Taustalla henkilökohtaiset motiivit
Hallitus on myös kiinnostunut Luz y Fuerzan julkisin varoin rakentamasta tiedonsiirtoverkostosta, joka mahdollistaa niin sanotun triple play –palvelun tarjoamisen. Triple playn avulla voidaan toimittaa sekä televisiokuva, puhelinlinja että internet-yhteys yhden ainoan kaapelin kautta, ja sillä, jolla on mahdollisuus tarjota kyseinen palvelu, on myös mahdollisuus tienata huomattavat summat rahaa.
– SME esitti hallitukselle projektia, jossa SME yhdessä Luz y Fuerzan kanssa kehittäisi tiedonsiirtoverkostoa julkisesti ja tarjoaisi sitä edulliseen hintaan. Ehdotus kuitenkin hylättiin, ja pian Luz y Fuerzan sulkemisen jälkeen oikeudet annettiin espanjalaiselle WL Comunicacionesille, Díaz kertoo.
Hallituksella onkin henkilökohtaisia motiiveja, joiden takia se haluaa taata espanjalaisen WL Comunicacionesin pääsyn Luz y Fuerzan verkkoon: kolmella presidentin puolueen PAN:in johtavalla jäsenellä, Fernando Canales Clariondilla, Ernesto Martensilla ja Diego Fernandez de Cevallosilla on merkittäviä osuuksia WL Comunicacionesista. Lisäksi Luz y Fuerzan mahdollisuus tarjota palveluita varsin kilpailukyisin hinnoin olisi saattanut markkinoita johtavat yksityiset yritykset kuten Telmexin ja Cablevisionin uhanalaisiksi.
Kuinka käy vapaiden liittojen?
SME on yksi harvoista hallituksesta riippumattomista ammattiyhdistysliikkeistä Meksikossa. Monet näkevätkin Luz y Fuerzan sulkemisen suorana hyökkäyksenä riippumatonta järjestäytynyttä työvoimaa ja oppositiota vastaan.
– SME on hallitukselle uhka, sillä se vastustaa voimakkaasti hallituksen yksityistämistoimia ja yrityksiä heikentää työntekijöiden oikeuksia. Luz y Fuerzan väkivaltainen sulkeminen oli nimenomaan isku SME:tä ja muita hallituksen vastaisia sosiaalisia liikkeitä vastaan, Díaz sanoo.
SME on hallitukselle erityisen vaarallinen, sillä se toimii Calderónin eroa ajavan kansanliikkeen lisäksi myös hallitusta vastustavan ja uutta perustuslakia vaativan Kansallisen vastarintaliikkeen (Asamblea Nacional de la Resistencia Popular, ANRP) ytimessä. Kansalliseen vastaliikkeeseen kuuluu useita ammattiyhdistyksiä ja muita kansanliikkeitä, ja ANRP:n kautta SME sai maaliskuun lakolleen valtavasti kannatusta myös omien riviensä ulkopuolelta.
Díazin mukaan hallituksen päämääränä on murtaa riippumaton ammattiyhdistystoiminta, ja ennen iskua Luz y Fuerzaan SME:tä vastaan hyökättiinkin valtavan mediakampanjan avulla.
– SME:n työntekijöiden väitettiin olevan etuoikeutettuja ja veronkiertäjiä ja että he olivat maan kehityksen esteenä. Harhaanjohtava tiedotus ja Luz y Fuerzan sulkeminen olivat vakava isku sekä SME:lle että vapaalle ammattiyhdistyliikkeelle laajemminkin, Díaz sanoo.
Maaliskuun lakko oli kuitenkin työläisten voimannäyttö, ja sillä oli myös suuri vaikutus yleiseen mielipiteeseen.
– Lakko osoitti, että olemme edelleen valmiita sekä vastarintaan että kohtaamaan minkä tahansa esteen taistellaksemme oikeuksistamme. Lakko ja sen ohessa toteutettu tiedotuskampanja paljastivat asioiden todellisen laidan suurelle yleisölle, Paul Bernardo Díaz toteaa.
Taistelu kansallisen sähköntuotannon ja tiedonsiirtoverkoston tulevaisuudesta jatkuu edelleen. SME on vaatinut oikeusteitse Luz y Fuerzan sulkemispäätöksen kumoamista, mutta viime joulukuussa oikeus hylkäsi SME:n vaatimukset. SME on valittanut päätöksestä.
Meksikossa huhtikuussa surmatun ihmisoikeusasiantuntijan Jyri Jaakkolan kuvapalkkio on hänen toivomuksestaan maksettu Uusi Tuuli -järjestölle. Juttu julkaistaan yhteistyössä Toinenmeksiko.org -sivuston kanssa.