Timo Mielonen
Kehitysmaiden köyhyys on kauppatieteiden tohtorin Kent Wilskan mukaan moniulotteinen ilmiö. Köyhyyden poistaminen ei onnistu yksin talouskasvulla ja kaupan vapauttamisella. Tarvitaan myös investointeja, vahvaa valtiota, panostusta koulutukseen ja muihin hyvinvointipalveluihin.Solidaarisuuspäivien avausistunnon pääpuhuja, kauppatieteiden tohtori Kent Wilska, määrittelee köyhyyden moniulotteiseksi ilmiöksi, joka "ei ole vain tulojen puutetta tai kulutuksen vähäisyyttä, vaan se voi koskea asumista, ravintoa, työolosuhteita, terveyttä, tai koulutusta."
Usein köyhyyteen liittyy päätöksenteko- ja osallistumismahdollisuuksien puute tai kykenemättömyys osallistua yhteisön toimintaan.
Köyhyyden poistamisesta puhutaan paljon. Sen puolittaminen on yksi YK:n vuosituhattavoitteista ja köyhyyden vähentäminen on kirjattu Suomen kehityspolitiikan keskeisimmäksi tavoitteeksi. Kaikista hyvistä ohjelmista ja tavoitteista huolimatta tulokset ovat laihoja.
Talouskasvun ja työllisyyden suhde katkennut
Talouskasvua pidetään yleisesti tehokkaana lääkkeenä köyhyyden poistamiseen.
- Me haluamme kuluttaa enemmän tavaroita ja palveluita. Niitä pitää tuottaa. Tuottaminen tarkoittaa työtä. Työstä saa rahaa, jolla voi kuluttaa, kuvaa Wilska talouskasvuun uskovaa ajatusmallia.
Aikaisemmin talouskasvu lisäsi työllisyyttä, mutta näin ei enää välttämättä ole. Vaikka bruttokansantuote kasvaa, se ei välttämättä tarkoita työpaikkojen lisääntymistä.
Wilskan mukaan olennaista on kasvun laatu ja laajuus, pelkkä bruttokansantuotteen kasvun määrä ei riitä. Köyhyyden vähentämisen kannalta on olennaista, luoko kasvu työtä ja miten talouskasvun tulokset jakautuvat.
- Talous voi kasvaa, mutta samaan aikaan köyhyys lisääntyy.
Talouskasvun ja köyhyyden lisääntymisen samanaikaisuudesta Wilska mainitsee esimerkkinä Latinalaisen Amerikan. Siellä viime vuosikymmenen aikana köyhien ihmisten lukumäärä on yhä kasvanut, vaikka talouskin on kasvanut keskinkertaisesti.
Näin tapahtuu siksi, ettei niin sanottu virallinen talous kykene luomaan riittävästi työpaikkoja.
- Ihmiset joutuvat työllistämään itse itsensä keinolla millä hyvänsä ja epävirallinen työ ja talous kasvavat.
Harhaiset työttömyystilastot
Viralliset kasvu- ja työttömyystilastot antavat Wilskan mukaan usein täysin epärealistisen kuvan kehitysmaiden taloudellisesta toiminnasta, sillä suurin osa väestöstä elää virallisen talouden laitamilla.
- Esimerkiksi Meksikon ilmoittama kuuden prosentin työttömyysaste ei vastaa todellisuutta.
- Työttömyys on käsitteenä osa virallisia työmarkkinoita, Wilska muistuttaa. - Työttömät ovat sellaisia ihmisiä, jotka etsivät aktiivisesti töitä, mutta eivät ole sitä löytäneet.
Virallisessa työssä olevien ja työttömien käsitteellinen erottaminen on merkityksetöntä maissa, joissa epävirallinen sektori on suuri. Näissä maissa käytännöllisesti katsottuna kaikki, mukaan lukien lapset, ovat mukana jonkinlaisessa taloudellisessa toiminnassa.
Kehitysmaiden nykytilannetta ei voi myöskään suoraan verrata teollisuusmaiden historialliseen kehitykseen, josta löytyy myös köyhyyttä. Teollisuusmaissa valtion rooli on ollut vahva ja se on puuttunut markkinoiden toimintaan.
Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa julkaisi vuonna 2004 raportin Köyhdytetyt. Raportin mukaan olennainen ero on se, että teollisuusmaissa panostettiin muun muassa koulutukseen, terveydenhuoltoon ja maauudistuksiin ja tätä kautta pääosa ihmisistä pääsi mukaan taloudelliseen kasvuun.
Kehitysmaissa sen sijaan tapahtuu "aktiivista köyhdyttämistä", kun osa väestöstä suljetaan virallisen yhteiskunnan ulkopuolelle.
Kasvun moottori ja polttoaine
Talouskasvun ohella Wilskan mukaan usein korostetaan kaupan vapauttamisen merkitystä köyhyyden poistajana - kaupan uskotaan olevan kasvun moottori.
- Kielikuva on kuitenkin väärä, sillä kasvun moottori ovat investoinnit ja teknologinen kehitys. Kauppa voi olla polttoainetta tähän moottoriin.
Erityisen ongelmallista kaupan vapauttaminen on silloin, kun paikallista tuotantoa korvaavalle tuonnille ei löydykään sitä teorian mukaista toista sektoria, jolle resurssit siirtyisivät. Tällöin tuotanto loppuu ja paikalliset investoijat siirtävät rahansa pohjoisen varmemmille markkinoille.
Kaupasta on Wilskan mielestä hyötyä kehitysmaille silloin, kun ne pystyvät nostamaan oman tuotantonsa jalostusarvoa.
- Näinhän on tapahtunut Suomessakin. Ensiksi veimme tukkeja, sitten paperia, paperikoneita ja nyt viime vuosina it-teknologian tuotteita.
Niin kauan kuin kehitysmaiden vienti koostuu ensisijaisesti maataloustuotteista ja raaka-aineista, ei lisääntyväkään kauppa kykene poistamaan köyhyyttä.
Huomio toimeentuloon
Jos huomio kiinnitetään vain ulkomaankauppaan ja siitä saataviin vientituloihin, helposti unohdetaan se, missä ihmiset ovat työssä ja miten he saavat toimeentulonsa, Wilska painottaa.
- Liian usein ajatellaan, ettei paikallinen kauppa tai talous ole tärkeää.
Mikäli köyhyyttä halutaan vähentää, on Wilskan mukaan oltava kiinnostuneita siitä, mistä kehitysmaiden ihmiset saavat toimeentulonsa. Tuijottaminen kokonaistuotannon arvoon ei riitä, sillä koneellistettu ja automatisoitu, vähän työvoimaa vaativa tuotanto voi olla kymmeniä kertoja arvokkaampaa kuin maaseudun runsaasti työvoimaa vaativa omavaraistuotanto.
Markkinat eivät yksin koskaan poista kehitysmaiden köyhyyttä, sillä markkinat eivät kykene ratkaisemaan kaikkia kehitysmaiden ongelmia.
- Yksityinen sektori ei koskaan tule kattavasti rakentamaan kehitysmaihin teitä, satamia eikä muutakaan niiden tarvitsemaa infrastruktuuria.
Markkinoihin luottaminen merkitsee Wilskan mukaan sen hyväksymistä, että kehitysmaissa on aina satoja miljoonia köyhyyteen tuomittuja ihmisiä, joiden työllä ei ole mitään taloudellista arvoa.
- Markkinoiden roolia ei pitäisi tarkastella sen perusteella, mitä ne voivat tehdä, vaan myös siitä, mitä niiden annetaan tehdä. On olemassa ryhmiä, joiden etuja markkinoiden sulava toiminta palvelee, mutta on myös olemassa ryhmiä, joiden etuja tämä samainen toiminta haittaa.
Tavoitteena tulisi olla, että markkinoiden toimintaan vaikutetaan niin, että niiden toiminta vähentää, ei lisää köyhyyttä. Tähän tarvitaan valtiota, joka on kehitysmaissa aina ollut heikko ja edelleenkin valtio koskettaa vain kapeaa osaa väestöstä, Wilska sanoo.
- Teollisuusmaissa sen sijaan valtion rooli on aina ollut vahva ja vaikka valtion roolia supistettaisiinkin, sitä ei pureta, vaan esimerkiksi lainsäädännön avulla markkinoita ohjataan. Kehitysmaista usein puuttuvat markkinoiden toimintaa säätelevät lait.
Valtion rooli on nähtävä myös talouskasvun edellytyksenä.
- Sosiaaliturvaan, koulutukseen ja terveydenhuoltoon on oltava varaa, jotta hyvinvointia voidaan luoda myös jatkossa. Ajatus panostaa näihin vasta kuin siihen on kasvun jälkeen varaa on harhaa. Kasvua ei koskaan tule.
Epävirallinen työ on kehitysmaiden arkea
