Työtä pakon alla

Maippi Tapanainen

Ihmisen alistaminen pakkotyöhön on äärimmäistä riistoa. Vaikka sellaisten julmien ilmiöiden kuin orjuus ja velkaorjuus voisi kuvitella jääneen menneille vuosisadoille, miljoonat ihmiset kautta maailman elävät edelleen pakkotyöläisinä, orjuudessa tai orjuuden kaltaisissa oloissa. Huonopalkkainen työ surkeissa olosuhteissa ei sinällään täytä pakkotyön tunnusmerkkejä. Sopimuksissa ja kansallisissa laeissa pakkotyöllä tarkoitetaan kaikkea työtä, joka tehdään pakotettuna ja rangaistuksen uhan alla, ja johon työn tekijä ei ole suostunut vapaaehtoisesti.

Pakkotyöhön päädytään aina vastentahtoisesti ja sen tekemistä jatketaan pakon sanelemana. Orjaksi tai velkaorjaksi voi syntyä, ihminen voidaan siepata ja hänestä voidaan käydä kauppaa. Pakkotyötä voidaan teettää vankilassa tai vartioidulla alueella. Pakkotyöhön voidaan painostaa uhkailemalla tai kiristämällä. Henkilö voidaan huijata työhön, jossa hän ansaitsemisen sijaan velkaantuu. Pakkotyöhön voidaan houkutella väärin lupauksin, hyväksikäytön uhrin passi voidaan takavarikoida tai palkka jättää maksamatta niin, että lähteminen käy mahdottomaksi. Työntekoon voidaan pakottaa fyysisen tai henkisen väkivallan avulla. Maahanmuuttajaa voidaan uhkailla viranomaisilla tai käännyttämisellä ja hänet saatetaan eristää muusta yhteiskunnasta. Pakkotyöläistä voidaan kiristää ruuan tai asunnon menettämisellä tai uhkailla entistä pahemmilla työoloilla.

ILO:n toukokuussa 2005 julkaiseman raportin ”A global alliance against forced labour”[i] mukaan pakkotyöläisiä on ainakin 12,3 miljoonaa eri puolilla maailmaa. Noin kymmenen miljoonaa ihmistä toimii yksityisellä sektorilla, heistä puolitoista miljoonaa pakotettuina seksityöläisinä. Suurin riski joutua seksuaaliseen pakkotyöhön on ihmiskaupan uhreilla. Paria miljoonaa pakkotyöläistä orjuuttaa joko valtio tai hallitusta vastaan kapinoiva sissijärjestö.

Pakkotyötä tehdään ja teetetään kaikkialla ja kaikentyyppisissä talousjärjestelmissä. Lukumääräisesti eniten pakkotyöläisiä on Aasiassa, 9,5 miljoonaa. Latinalaisessa Amerikassa heitä on noin 1,3 miljoonaa, eteläisessä Afrikassa 660 000, Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa yhteensä noin 260 000. Teollistuneissa maissa pakotettuna työtä tekee noin 360 000 ja siirtymätalouksissa noin 210 000 ihmistä.

Maataloudessa, rakennustöissä, tiilentekijöinä ja hikipajoissa hyväksikäytetään sekä miehiä että naisia, mutta seksityöläisiksi pakotetaan lähes pelkästään naisia ja tyttöjä. Pakkotyöläisistä lähes puolet on alle 18-vuotiaita lapsia. Naisten ja lasten lisäksi erityisen haavoittuvia ovat vähemmistöt. Useissa maissa alkuperäiskansojen perinteisesti heikko asema yhteiskunnassa tekee heistä helppoja uhreja myös tämän päivän hyväksikäyttäjille.

Pakkotyö kytkeytyy usein ihmiskauppaan ja ihmissalakuljetukseen. Aasian, Latinalaisen Amerikan ja Saharan etelänpuoleisen Afrikan pakkotyöläisistä vain noin viidesosa on maahan salakuljetettuja tai ihmiskaupan uhreja, mutta teollistuneissa maissa heidän osuutensa nousee 75 prosenttiin. Erityisen alttiita hyväksikäytölle ovatkin siirtolaiset ylipäänsä, heistä suurin riski on ilman lupaa maahan tulleilla.

Edullisen maaperän pakkotyölle luovat ILO:n selvityksen mukaan sellaiset työmarkkinat, joilla työoloja, työvoiman rekrytointia ja alihankkijoiden toimia valvotaan kehnosti. Järjestön mielestä pakkotyön kuriin saamisen kannalta ongelmallista on, että taloudellisen globalisaation seurauksena paineet kilpailukyvyn kasvattamiseen nostattavat kautta maailman vaatimuksia työmarkkinoiden vapauttamisesta ja työvoimakustannusten minimoimisesta – käytännössä siis toimista, jotka tutkimusten mukaan antavat parhaan kasvualustan pakkotyön teettämiselle.

Orjuus ei ole voitettu vitsaus

Vaikka ihmisten sieppaaminen ja pakottaminen orjiksi on vähentynyt murto-osaan laillisen orjakaupan ajoista, ihmisiä siepataan ja orjuutetaan edelleen. Orjuudelle on leimallista, että siinä yksi ihminen tai ihmisryhmä kontrolloi täydellisesti toista ihmistä tai ihmisryhmää. Se on siis enemmän kuin pakkotyötä, luonteeltaan pysyvää ja omistamisenkaltaista.

Klassisesta orjuudesta on tuoreita havaintoja muutamilta Afrikan alueilta, Kiinasta ja Latinalaisesta Amerikasta.

Mauritaniassa pohjoisessa asuvat arabit ja berberit ovat perinteisesti siepanneet maan eteläosassa asuvia mustia ihmisiä orjikseen ja teettäneet heillä raskaat maatalous- ja kotityöt. Vaikka virallisesti orjuus on Mauritaniassa kielletty vuonna 1960, kieltoa ei juuri vuosikymmenten mittaan ole valvottu. Viime vuosina Mauritanian hallitus on pyrkinyt kitkemään orjuuden ja integroimaan vapautuneita orjia yhteiskuntaan muun muassa koulutuksen avulla. Kansainvälinen työjärjestö ILO on teknisenä apuna projektissa, jossa selvitetään maan työoikeuksien nykytilannetta ja niiden vaatimia toimenpiteitä. Maan hallituksen mukaan orjuutta torjuvia taloudellisia ja sosiaalisia uudistuksia on käynnistetty. Työntekijäjärjestöt puolestaan raportoivat edelleen tilanteista, joissa orjan entinen isäntä kieltää tältä vapaan liikkumisen ja mahdollisuuden työskennellä muualla. Naiset jäävät orjuuteen miehiä useammin. Muutosta hidastaa myös se, että ihmisiä on vapauduttuaan kielletty viljelemästä isäntien heille orjuusaikana osoittamia peltotilkkuja.

Herkkyys orjien ottamiseen lisääntyy aseellisten konfliktien yhteydessä. Sudanin Darfurissa keskenään taistelevat etniset ryhmät ovat tehneet sotavangeistaan orjia. Liberian sisällissodan keskeltä on raportoitu lapsiorjista. Kongossa vaaravyöhykkeessä ovat pygmit ja bantut. Konfliktin hellittäessä orjuuskin voi päättyä. Kansalliseen sovinnontekoon liittyy usein sodan aikana otettujen orjien vapauttaminen.

Orjuutta esiintyy myös Kiinan syrjäseuduilla. Kesällä 2007 vapautettiin satoja orjatyöläisiä Henanin Shanxin maakuntien laittomista tiilitehtaista. Työläiset oli vangittu tehtaisiin, heitä pahoinpideltiin ja pidettiin nälässä. Joukossa oli 29 lasta, ja vapauttamista edelsikin satojen lapsensa kadottaneiden isien kampanja internetissä. Vanhemmat uskoivat lastensa joutuneen ihmiskauppiaiden uhreiksi ja syyttivät paikallisviranomaisia siitä, että nämä ei tehneet mitään.

Orjuuttamissyytöksiä käsiteltiin tuomioistuimessa heinäkuussa 2007. Kehitysvammaisen orjatyöläisen tapon myöntänyt työnjohtaja tuomittiin kuolemaan. Kolme virkamiestä erotettiin puolueesta ja seitsemän puolueessa työskennellyttä sai potkut. Kaikki muut rangaistut viranomaiset saivat ainoastaan varoituksen tai arvonalennuksen puolueessa. Rikossyytteet odottavat kahdeksaa virkamiestä. Aiemmin Shanxissa on orjaskandaalin vuoksi tuomittu 31 ihmistä. He ovat olleet orjatyövoimaa käyttäneiden tehtaiden omistajia ja esimiehiä, eivät puolueen tai kuntien virkamiehiä. Yhteensä syytteen saa yli 140 henkilöä.