Ensimmäinen pakkotyötä koskeva kansainvälinen sopimus solmittiin 1926. Siinä määrätään ryhdyttäväksi tarpeellisiin toimenpiteisiin sen estämiseksi, ettei pakkotyö kehittyisi orjuuden kaltaisiksi olosuhteiksi. Orjuutta koskeva lisäsopimus vuodelta 1956 koskee orjuuden, orjakaupan ja orjuuteen rinnastettavien ilmiöiden ja tapojen poistamista. Siinä myös säädetään velkavankeus ja maaorjuus täydellisesti poistettaviksi.
ILO:n ensimmäinen pakkotyötä koskeva sopimus solmittiin 1930, toinen vuonna 1957. Sopimuksen ratifioineet maat sitoutuvat poistamaan pakko- ja pakollisen työn kaikissa muodoissaan mahdollisimman nopeasti.
Sopimus 29/1930 edellyttää kaiken pakko- ja pakollisen työn poistamista. Pakkotyöksi tulkitaan kaikki työ tai palvelu, jota kuka tahansa ihminen tekee, minkä tahansa rangaistuksen uhalla ja johon hän ei ole tarjoutunut vapaaehtoisesti.
Pakkotyön käsitteen ulkopuolelle sopimuksessa rajataan muun muassa asepalvelus, normaaleihin kansalaisvelvollisuuksiin kuuluvat työt tai palvelut, ja hätätilanteiden vaatimat työt Sopimuksessa edellytetään lisäksi maiden soveltavan tiukkoja rikosoikeudellisia rangaistuksia laitonta pakko- tai pakollista työtä teettäville.
Sopimus tuli voimaan vuonna 1932, sen on allekirjoittanut 172 maata. Sopimuksen allekirjoittajista puuttuvat muiden muassa Kiina, Kanada ja Yhdysvallat.
Sopimus 105/1957 sisältää lisäyksiä edellä mainittuun sopimukseen. Sen ratifioineet maat sitoutuvat lakkauttamaan pakkotyön ja olemaan käyttämättä sitä missään muodossa
a) poliittisena pakko- tai kasvatuskeinona tai rangaistuksena poliittisista tai voimassa olevalle poliittiselle, sosiaaliselle tai taloudelliselle järjestelmälle aatteellisesti vastakkaisista mielipiteistä tai niiden esittämisestä;
b) työvoiman mobilisoimiseksi ja käyttämiseksi taloudellista kehitystä edistäviin tarkoituksiin;
c) menetelmänä työkurin ylläpitämiseksi;
d) rangaistuksena lakkoon osallistumisesta;
e) rodullisiin, sosiaalisiin, kansallisiin tai uskonnollisiin syihin
perustuvana syrjintämenettelynä.
Sopimus tuli voimaan vuonna 1959., sen ratifioineita maita on 170. Sopimuksen ulkopuolelle ovat toistaiseksi jättäytyneet esimerkiksi Kuwait, Kiina ja Japani.
Syrjinnän kielto
Monet kansainväliset standardit määrittelevät syrjintäkiellon perusteet tarkemmin kuin ILO:n tasa-arvoa koskevissa sopimuksissa tehdään, mutta työmarkkinoiden tasa-arvon perusta lepää edelleen ILO:n perusnormeissa. Tasa-arvoa koskettavia sopimuksia on kaksi, vuosilta 1951 ja 1958.
Sopimus 100/1951 koskee samaa palkkaa samanarvoisesta työstä. Sopimuksen ratifioineet valtiot sitoutuvat edistämään ja turvaamaan samanarvoisesta työstä miehille ja naisille maksettavan saman palkan periaatteen soveltamisen kaikkiin työntekijöihin.
Sopimus tuli voimaan vuonna 1953 ja sen on ratifioinut 164 maata. Sopimuksen ulkopuolelle ovat jättäytyneet muun muassa Kuwait, Yhdysvallat ja Burma.
Sopimuksella 111/1958 kielletään rodun, ihonvärin, sukupuolen, uskonnon, poliittisten mielipiteiden tai kansallisen tai yhteiskunnallisen alkuperän perusteella tapahtuva syrjintä työelämässä.
Sopimuksen ratifioineet maat sitoutuvat kehittämään ja noudattamaan kansallista politiikkaa, joka edistää yhtäläisten mahdollisuuksien suomista ja tasavertaista kohtelua työmarkkinoilla ja ammatinharjoittamisen yhteydessä. Sopimuksessa edellytetään ihmisille tasa-arvoisia mahdollisuuksia saada ammattikoulutusta, päästä työhön ja määrättyyn ammattiin samoin kuin tasa-arvoisia työehtoja ja -olosuhteita.
Sopimus tuli voimaan vuonna 1960 ja siinä on mukana 166 maata. Allekirjoittajien joukosta ovat jättäytyneet muun muassa Yhdysvallat ja Malesia.
Artikkelin seuraava osa
