Kristiina Kouros
Syrjintä on epäoikeudenmukaista poissulkemista tai erottelua, joka voi kohdistua yhteen henkilöön tai ryhmään. Olennaista syrjinnässä on, että uhri jää paitsi jostakin hänelle kuuluvasta. Syrjintää voi ajatella kolikkona, jossa on kaksi puolta; toisella puolella vaatimus yhdenvertaisesta kohtelusta ja toisella puolella nimenomainen syrjinnän kielto. Taustalla on ihmisoikeuksien perustava universaalisuus: ihmisoikeudet kuuluvat kaikille. Syrjinnän kielto löytyykin useimmista ihmisoikeussopimuksista
Yhdenvertaisuusperiaate on ilmaistu perustuslain 6 §:n 1 momentissa, jonka mukaan ”Ihmiset ovat yhdenvertaiset lain edessä”. Yhdenvertaisuusperiaate koskee kaikkia Suomessa asuvia henkilöitä riippumatta heidän kansalaisuudestaan – ennen vuoden 1995 perusoikeusuudistusta säännös koski vain Suomen kansalaisia.
Lain esitöiden mukaan yhdenvertaisuusperiaate sisältää, paitsi perinteisen vaatimuksen oikeudellisesta yhdenvertaisuudesta, myös ajatuksen tosiasiallisesta tasa-arvosta. Mitä periaate sitten tarkoittaa käytännössä? Yhdenvertaisuusperiaatteeseen sisältyy mielivallan kielto ja vaatimus samanlaisesta kohtelusta samanlaisissa tapauksissa. Viranomaisen tulee siis soveltaa lakia ”sokeasti henkilöön katsomatta”. Ajatus on ikivanha: kreikkalaisen oikeuden jumalattaren, Themiksen, silmät on sidottu häntä kuvaavissa patsaissa.
Käytännön kannalta on tärkeä huomata, että viranomaisia ovat muutkin kuin lain sananmuodosta ensimmäisenä mieleen tulevat tuomarit. Useimmiten lakia sovelletaan tuomioistuinten ulkopuolella hyvinkin arkisissa tilanteissa, valtion ja kuntien virastoissa.
Yhdenvertaisuussäännös kohdistuu myös lainsäätäjään. Eduskunnan tulee lakeja säätäessään ottaa huomioon yhdenvertaisuusvaatimus. Lainsäädännön tehtävänä on kuitenkin myös tasoittaa eriarvoisuutta. Tämä tarkoittaa usein heikommassa asemassa olevien väestönryhmien suojaamista erityisjärjestelyillä. Tällöin puhutaan positiivisesta erityiskohtelusta. Esimerkiksi kiintiöt asettavat hakijat muodollisesti eri asemaan, mutta laajemman yhdenvertaisuuden saavuttamiseksi ne voivat olla tarpeellisia. Harkintavalta kuuluu kuitenkin lainsäätäjälle, ei lakia soveltavalle viranomaiselle.
Kannattaa myös muistaa, ettei yhdenvertaisuusperiaate täyty sillä, että julkinen valta pidättäytyy loukkaamasta yhdenvertaisuutta. Julkisella vallalla on velvollisuus myös aktiivisesti edistää yhdenvertaisuuden toteutumista.
Varsinainen syrjinnän kielto sisältyy perustuslain 6 §:n 2 momenttiin. Sen mukaan kiellettyjä syrjintäperusteita ovat sukupuoli, ikä, alkuperä, kieli, uskonto, vakaumus, mielipide, terveydentila ja vammaisuus ja muut henkilöön liittyvät syyt.
Luettelo ei ole tyhjentävä, siksi siihen on lisätty joustava käsite ”muut henkilöön liittyvät syyt”. Lain esitöiden mukaan sellaisia ovat esimerkiksi henkilön yhteiskunnallinen asema, varallisuus, yhdistystoimintaan osallistuminen, perhesuhteet, raskaus, aviollinen syntyperä, sukupuolinen suuntautuminen ja asuinpaikka.
Perustuslain 6§ mukaista yhdenvertaisuuttaan lain edessä peräsi osa eduskunnan virkamiehistä, jotka katsoivat työaikauudistusta tehtäessä joutuneensa kollegoitaan huonompaan asemaan. Eduskunnan virkamiesten työaikauudistus oli toteutettu siten, että ennen uudistusta virkasuhteessa olevalla henkilöstöllä oli oikeus pitää entinen säännöllinen työaikansa, joka eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa oli kuusi tuntia vuorokaudessa. Uusien virkamiesten säännölliseksi työajaksi tuli 7 tuntia 15 minuuttia vuorokaudessa. Vanhoilla virkamiehillä oli oikeus siirtyä pidennettyyn työaikaan lisäkorvausta vastaan.
Työtuomioistuimen toukokuussa 2007 antamassa tuomiossa katsottiin, ettei vanhan ja uuden henkilöstön työaikaetuuksissa todettuun huomattavaan eroon ollut näytetty olevan hyväksyttävää syytä. Uuteen henkilöstöön kuuluvilla kantajilla vahvistettiin olevan perustuslain 6 §:n ja eduskunnan virkamieslain 16 §:n nojalla oikeus samoin perustein määräytyvään työaikakorvaukseen kuin samaa työtä tekevillä vanhoilla virkamiehillä.
Kielletyt syrjintäperusteet velvoittavat niin viranomaisia kuin lainsäätäjääkin – aivan kuten yleinen yhdenvertaisuusperiaatekin. Entäpä sitten yksityisten väliset suhteet? Voidaanko vaikkapa pankki velvoittaa kunnioittamaan perustuslain yhdenvertaisuussäännöstä? Perusoikeuskomitea (KM 1992:3) on katsonut, että sillä on välitön vaikutus yksityistenkin välisiin suhteisiin. Tapauksia on kuitenkin niin vähän, että on vaikea sanoa, kuinka tehokasta vetoaminen perustuslain syrjintäsäännökseen käytännössä on.
Lainsäädännöllä ei voida tietenkään pakottaa ihmisiä ajattelemaan tietyllä tavalla tai hyväksymään tiettyä käytöstä. Se, onko erottelu kiellettyä syrjintää, riippuu perusteesta eli syystä ja asteesta eli vaikutuksista. Jos erottelulle voidaan esittää ihmisoikeuksien kannalta hyväksyttävä peruste, kyse ei ole syrjinnästä. Tällainen hyväksyttävä erotteluperuste voi olla vaikkapa työtehtävän vaatima sukupuoli. Rekrytoitaessa tukihenkilöä raiskatuille naisille voi olla hyvinkin perusteltua ja hyväksyttävää jättää mieshakijat huomioimatta. Joskus erottelu on asteeltaan niin voimakasta, ettei edes sinänsä hyväksyttävä peruste tee sitä oikeutetuksi.
Artikkelin toinen osa
