Jukka Pääkkönen
Miten suojella työntekijöitä, jos ammattiliitot ovat heikkoja tai kamppailevat olemassaolostaan? Voiko työntekijän minimioikeudet ulottaa myös maahan, missä laki tai viranomaiset eivät tarjoa turvaa?
Nämä kysymykset joutuvat käytännön kokeeseen, kun ammattiyhdistysliike solmii kansainvälisiä puitesopimuksia monikansallisten yritysjättien kanssa. Sopimuksia sovellettaessa mitataan paitsi yhtiön aito halu toteuttaa sosiaalista vastuutaan myös ammattiyhdistysliikkeen kyky vahvistaa verkostonsa heikoimpia lenkkejä.
Tunnettuja yhtiöitä, historian havinaa
”Voiko siis meikäläinenkin jo aukaista IKEAn oven?”, kysäisi vielä pari vuotta sitten ammattiliiton aktiivi, kun kurssilla tuli puhe globaaleista sopimuksista. Vielä epäuskoisemmaksi ilme muuttui, kun esiin nostettiin toinen suuryhtiö: ”Ei kai sentään? Siis ihan totta Chiquita?”
Ikea ja Chiquita ovat esimerkkejä yrityksistä, jotka ovat päätyneet tunnustamaan ammattiyhdistysliikkeen neuvottelukumppanikseen sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. Kumpikin on varsin erilaisten vaiheiden jälkeen solminut oman alansa kansainvälisen ammattijärjestön kanssa sopimuksen, joka määrittelee minimitason työntekijöiden oikeuksille yhtiön tuotanto- ja toimipaikoissa kaikkialla maailmassa. Varsinkin Chiquitan kanssa vuonna 2001 solmittu sopimus sai monen ay-aktiivin kuulemaan historian siipien havinaa. Tulihan liittojen sopimuskumppaniksi nyt yhtiö, jonka pahamaineinen edeltäjä United Fruit Company ei kaihtanut mitään keinoja järjestäytyneet ammattiyhdistysliikkeen kitkemiseksi.
Huhtikuuhun 2008 mennessä globaaleja sopimuksia oli syntynyt yli viidenkymmenen monikansallisen yhtiön kanssa. Ikean ja Chiquitan lisäksi suomalaisille tuttuja ovat eurooppalaiset autojättiläiset Volkswagen, DaimlerChysler, BMW ja Peugeot-Citroën sekä ranskalainen elintarvikeyhtiö Danone. Ne ovat kaikki tyypillisiä brandiyhtiöitä, joiden sopimushaluja on kasvattanut kuluttajien huoli tuotteiden alkuperästä ja tuotanto-oloista. Vastaavia tapauksia ovat ruotsalainen vaateketju Hennes&Mauritz ja ranskalainen, jo 30 maassa toimiva vähittäiskauppaketju Carrefour – miksei myös italialainen Merloni, joka valmistaa kodinkoneita mm. Ariston- ja Indesit-tuotemerkeillä. Carrefourin lisäksi sopimuksen on tehnyt joukko muitakin palveluita myyviä monikansallisia, esimerkiksi ranskalainen hotelliketju Accor, Tanskassa päämajaansa pitävä kiinteistöpalvelukonserni ISS sekä ruotsalainen vartiointi- ja turva-alan yhtiö Securitas. Kaikki globaalit sopimukset, katso taulukko...
Jos nykyiset sopimukset muuttuvat sanoista teoiksi siten kuin ammattiyhdistysliike odottaa, ne vaikuttavat parhaimmillaan kymmenien miljoonien ihmisten työoloihin ja elämään. Tähän mennessä sopimuksen tehneet yhtiöt työllistävät suoraan viitisen miljoonaa ihmistä. Se ei ole paljon, kun muistaa, että moni listan yrityksistä on liikevaihdolla mitattuna jättiläisiä. Useimmissa sopimuksissa on kuitenkin säädös, jonka mukaan yhtiö pyrkii ulottamaan sopimuksen minimiehdot myös alihankintaketjuun ja tavaratoimittajiinsa. Esimerkiksi metalli- ja autoteollisuudessa alihankinta ja materiaalitoimitukset työllistävät hyvinkin saman verran väkeä kuin yhtiöt suoraan. Vielä suuremmalla kertoimella voi arvioida huonekaluja myyvän IKEAn sopimuksen vaikutuksia, samoin ruotsalaisen vaateketjun H&M:n tai sen espanjalaisen kilpailijan Inditexin, joiden hankinnat kehitysmaista työllistävät monin verroin enemmän kuin yhtiöiden omat ketjumyymälät. Myös Chiquitan markkinoimista banaaneista valtaosa kasvaa muualla kuin yhtiön omilla tiluksilla.
Sopimuksia kuudella alalla - ei Suomessa (osa 2)
Mihin paperi velvoittaa? (osa 3)
Kuka pääsee valvomaan? (osa 4)
Entä tuotantoketju? (osa 5)
Jyrääkö hintakilpailu eettiset periaatteet? (osa 6)
Kansainväliset puitesopimukset: katso päivittyvä taulukko...
