Jeroen Merk - Clean Clothes Campaign
Johdanto
Sosiaalisten auditointien suosio lähti nousuun 1990-luvun puolivälissä sen jälkeen, kun monia kuuluisia yhtiöitä oli kritisoitu työntekijöiden huonosta kohtelusta. Useat yhtiöt – esimerkiksi Nike, Gap, Levis ja C&A – olivat jo tuolloin laatineet omia eettisiä ohjeistojaan (code of conduct), joiden tavoitteena oli ehkäistä työntekijöiden riistoa. Työläisten etuja ajavat tahot puolestaan vaativat yhtiöitä näyttämään toteen, että ne myös sovelsivat ohjeitaan käytännössä. Samalla työolosuhteiden arviointiin vaadittiin riippumattomia menetelmiä.
Valtaosa yhtiöistä jätti vaatimukset huomiotta. Jotkut niistä alkoivat kuitenkin palkata sosiaalisia auditointeja tekeviä firmoja tutkimaan tavarantoimittajiensa tehtaiden työoloja. Auditoinnit otettiin vastaan epäluuloisesti. Toiset epäilivät, että niillä pyritään vain huijaamaan kuluttajia, toiset kyseenalaistivat auditointien tehokkuuden ja uskoivat, että yhtiöt käyttivät niitä vain riskianalyysinsä välineenä.
Pelot saivat vahvistusta tutkijoilta, toimittajilta ja aktivisteilta, jotka raportoivat merkittävistä puutteista auditointimenetelmissä. Heidän mukaansa auditoijilta jäi olennaisia ongelmia havaitsematta, eivätkä heidän tarkastamansa työpaikat tosiasiassa olleet hikipajoja kummempia.
Kymmenessä vuodessa moni asia on muuttunut, mutta pysynyt kuitenkin ennallaan. Sosiaaliset auditoinnit kukoistavat vaatetus- ja urheiluvälineteollisuudessa. Joka vuosi sadat brandit ja jälleenmyyjät tilaavat kymmeniätuhansia auditointeja. Auditoinneista on versonut tuottoisa teollisuudenala, jolla toimii kaupallisia yrityksiä, itsensä auktorisoineita asiantuntijoita ja kvasi-eettisiä firmoja.
Myönteistä on se, että monet yhtiöt ovat kritiikin ohella ottaneet oppia myös omista kokemuksistaan. Niissä on tunnistettu auditointimenetelmien rajallisuus ja siirrytty kokonaisvaltaisempiin lähestymistapoihin. Monenkeskeisissä aloitteissa on vedetty yhteen liike-elämän etuja, yhteiskuntavastuumallien kehittelyjä sekä ay-liikkeen tai muiden kansalaisjärjestöjen eettisten ohjeiden seurantaan laatimia systemaattisia ratkaisumalleja.
Valitettavasti kokonaisvaltainen lähestymistapa on vastakohtainen niille sosiaalisille auditoinneille, joita teollisuusjätit yleensä tilaavat. Erikoistumaton vähittäiskauppa ja postimyyntisektori väljentävät eettisten ohjeiden soveltamisohjeita entisestään.
Brandittomiin jälleenmyyjiin ei ole kohdistunut suuria paineita vaatia tavarantoimittajiltaan työläisten säällistä kohtelua. Tosiasiassa esimerkiksi Karstadt-Quellen, Carrefourin ja Walmartin soveltamien sosiaalisten auditointien vaikutus työolosuhteisiin on parhaimmillaankin vain nimellinen.
Kokonaisvaltaisuuden sijaan yhtiöiden lähestymistapa vaikuttaa olevan pikemminkin minimalistinen. Ne ovat taipuvaisia investoimaan auditointeihin niin vähän aikaa ja rahaa kuin mahdollista. Huolestuttavinta on, että niiden käyttämät sosiaaliset auditoinnit laskevat rimaa entisestään – niiden ainoa tavoite on vakuuttaa kuluttajat siitä, että työläisiä kohdellaan vastuullisesti.
Tässä artikkelissa kriittinen arviointi kohdistuu huonolaatuisia sosiaalisia auditointeja soveltaviin yhtiöihin. Artikkeli on yhteenveto Clean Clothes Campaignin ”Looking for a quick fix: How weak auditing is keeping workers in sweatshops” -raportista (”Pikaista parannusta etsimässä: Miten huono auditointi pitää työläiset hikipajoissa”) vuodelta 2005. Raportti perustuu tutkimukseen, joka tehtiin 40 tehtaassa Bangladeshissa, Kiinassa, Keniassa, Intiassa, Indonesiassa, Marokossa, Pakistanissa ja Romaniassa. Raporttiin haastateltujen työläisten, johtajien ja auditoijien nimet pidetään salassa. Salassapitoa vaativat sekä työläiset, johtajat että auditoijat, jotka pelkäsivät joko jälkiseurauksia tai tilausten tai auditointisopimusten katoa. Artikkelissa esitellään raportin 10 keskeistä johtopäätöstä.
Artikkelin seuraava osa
