Tälle sivulle kerätään ammattiyhdistysliikettä, työelämän suhteita ja yritysten yhteiskuntavastuuta käsitteleviä artikkeleita, raportteja ja tutkimuksia. Dokumentit on jaoteltu maanosittain ja ne voi ladata Word- tai pdf-tiedostoina.
Afrikka
Namibia
Water Privatisation in Namibia: Creating a new Apartheid?
Jade McClune, LaRRI, 2004.
Raportti vie lukijan matkalle Namibian pölyisiltä maanvaltaajien alueilta maan vesipolitiikan päätöksenteon ytimeen. Raportissa käsitellään myös kansainvälisten vesiyhtiöiden ja rahoituslaitosten, kuten Maailmanpankin ja Kansainvälisen valuuttarahaston, osuutta Namibian vesipolitiikassa.
Koko raportti (Word-tiedosto, engl.)
Ramatex: On the other side of the fence.
LaRRI, 2003.
Ramatexin tekstiilitehdas on epäilemättä yksi Namibian tärkeimmistä ulkomaisista investoinneista maan itsenäistymisen jälkeen. Raportti tarjoaa kattavan katsauksen Namibian vapaatuotantoalueisiin ja tarkastelee Ramatexin toimintaa erityisesti työntekijöiden näkökulmasta.
Koko raportti rtf-tiedosto, engl.)
Labour at the Crossroads: a 'make or break' situation for Namibia's trade unions.
Herbert Jauch, 2002.
Huolimatta organisaation heikkoudesta ja ideologisen yhtenäisyyden puutteesta Namibian ammattiyhdistysliike on edelleen yksi maan tärkeimpiä massaliikkeitä. Artikkelissaan tutkimuskeskus LaRRIn johtaja kartoittaa maan ay-liikkeen historiaa ja tämän päivän haasteita.
Koko artikkeli (Word-tiedosto, engl.)
Export processing zones in Namibia: Taking a closer look.
LaRRI, 2002.
Vuonna 1995 Namibian hallitus esitteli lain vapaatuotantoalueista tarkoituksenaan houkutella maahan kansainvälistä pääomaa ja lisätääkseen maan tuotantokapasiteettia. Raportin mukaan suurista toiveista huolimatta maahan on syntynyt vain murto-osa toivotuista työpaikoista ja yhteydet maailmantalouteen ovat pysyneet vähäisinä. Samalla hankkeen kulut ovat nousseet ennakoitua korkeammiksi.
Koko raportti (Word-tiedosto, engl.)
The State of Union Organisation in Namibia
Herbert Jauch and Barney Karuuombe. African Labour Researchers' Network, 2002.
Namibian ammattiyhdistysliike on käynyt läpi huomattavia muutoksia maan itsenäistymisen jälkeen. Ennen vuoden 1989 kansanäänestystä itsenäisyydestä liike keskittyi poliittiseen mobilisaatioon. Nyt sen on täytynyt kuitenkin muuntautua täysivaltaiseksi kumppaniksi hallituksen, yritysten ja ay-liikkeen kolmikantayhteistyössä. Artikkeli luo laajan katsauksen Namibian ay-liikkeen toimintaan.
Koko raportti (Word.tiedosto, engl.)
Etelä-Afrikka
Building Alternatives, Building Alliances: Union responses to privatisation in South Africa.
Ebrahim-Khalil Hassen, NALEDI, 2002.
Tulisiko ammattiyhdistysliikkeen vastata yksityistämiseen "kaikki tai ei mitään"-taktiikalla? Tuleeko ammattiyhdistysten palvella vain jäseniään yksityistämisen jälkeen? Vai pitäisikö liikkeen kehittää uusia strategioita palvelujen sopeuttamiseksi uuteen tilanteeseen? Hassen pyrkii vastaamaan näihin kysymyksiin käyttäen esimerkkinään Etelä-Afrikkaa - sekä yleisellä tasolla että maan rautateiden yksityistämispyrkimysten valossa.
Koko raportti (Word-tiedosto, engl.)
Working life in South Africa
Mercy Brown
Raportti tarkastelee globaalin talouden muutosten vaikutusta työläisten elämään Etelä-Afrikassa kolmen viinitilalla työskentelevän ihmisen tarinan kautta. Raportti esittelee elämää Etelä-Afrikassa, tarjoaa yleiskuvan Etelä-Afrikan viininviljelystä sekä työoloista sektorilla.
Koko raportti (Pdf, engl.)
Metso Minerals ja sosiaalinen vastuu Etelä-Afrikassa
NALEDI/ African Labour Research Network ALRN 2003
Suomalaisyhtiö Metso Minerals kunnioittaa Etelä-Afrikan -yksikössään työntekijöiden perusoikeuksia ja noudattaa kansallisia työlakeja ja sopimuksia. Näin summaa Metson tehtaan työoloja selvittänyt Etelä-Afrikan ammattiyhdistysliikkeen tutkimusverkosto, joka teki selvityksensä SASKin toimeksiannosta.
Raportti suomeksi (pdf)
Raportti englanniksi (pdf)
Raportin tiivistelmä ja lehdistöaineistot...
Alueelliset, Afrikka
Mining Africa. South-African MNC's labour and social performance. ALRN 2005
Afrikan ay-liikkeen tutkimusverkoston raportti kolmen eteläafrikkalaisen (monikansallisen) kaivosyhtiön työelämäsuhteista ja sosiaalisesta vastuusta.
Kaivostutkimuksen suomenkielinen referaatti (rtf)
Englanninkielinen tutkimusyhteenveto, 37 sivua (pdf)
Täydellinen tutkimusraportti englanniksi, 285 sivua (pdf)
Chinese Investments in Africa; a Labour Perspective. ALRN 2009.
Kiina on Afrikan maille yhä tärkeämpi kauppakumppani, mutta kiinalaiset yritykset ovat tuoneet Afrikkaan myös kiinalaiset työolot.
Täydellinen tutkimusraportti englanniksi, 421 sivua (pdf)
Suomenkielinen tiivistelmä (4 sivua, rtf)
Englanninkielinen vihkonen, 47 sivua (pdf)
Aasia
Kiina
Muuttuuko ACFTU?
Näkökulmia Kiinan ay-liikkeen muutokseen ja rooliin yhteiskunnassa.
Kansainvälisen ay-liikkeen Hongkongin-yhteystoimisto IHLO ja SASK tuottivat raportin Understanding the ACFTU: its role, reform and future. Tähän tiivistelmään on kirjoittaja Heikki Kehälinna koonnut raportin keskeisiä havaintoja ja johtopäätöksiä.
Muuttuuko ACFTU? (pdf, 36 sivua)
Intia
Ihmeellinen Intia - uusi talous, vanhat ongelmat
Intia on noussut kahdessakymmenessä vuodessa globaalien markkinoiden menestyjäksi. Myös suomalaisten yritysten ja talouselämän kiinnostus Intiaa kohtaan on lisääntynyt viime vuosina nopeasti. Kasvanut mielenkiinto on näkynyt lisääntyneinä investointeina ja vilkastuneena maiden välisenä teknis-taloudellisena yhteistyönä sekä Intiaa koskevien julkaisujen ja selvitysten lisääntymisenä. Suurin osa näistä on kuitenkin tehty yritystoiminnan lähtökohdista - Ihmeellinen Intia avaa maan erityispiirteitä ay-liikkeen näkökulmasta. Kirjoittaja: Heikki Kehälinna
Ihmeellinen Intia (pdf, 74 sivua)
ThaimaaStructure of Thai Labour Movement, November 2008.Thaimaan ay-liike on maailman pienimpiä ja heikoimpia; vain 1,3 prosenttia maan työvoimasta on järjestäytynyt ammattiliittoihin. The Thai Labour Solidarity Committee ja SASK tuottivat tämän selvityksen kerätäkseen usein vaikeasti löydettävää ja hajallaan olevaa tietoa Thaimaan ay-liikkkeestä. Tavoitteena on ay-toiminnan nykyistä parempi läpinäkyvyys, vahvuus ja tehokkuus.
Structure of Thai Labour Movement (pdf, engl.)Kiina
Kiperä Kiina-ilmiö. Suomalainen ay-liike ja kansainvälistymisen haasteet. Heikki Kehälinna/SASK, lokakuu 2007
Kiinasta on kehittynyt monimutkainen haaste niin suomalaiselle kuin kansainvälisellekin ammattiyhdistysliikkeelle. Raportissa kuvataan, kuinka suomalaiset yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan Suomesta Kiinaan. Raporttiin on myös koottu näkemyksiä suomalaisten ammattiliittojen globalisaatioon liittyvistä toiminnan muutoksista ja arvioita siitä, miten toimialat tulevat kehittymään.
Kiperä Kiina-ilmiö (pdf)
Kiina
Ay-vaalit Kiinassa.
Kansainvälisen ay-liikkeen piirissä suhtaudutaan kriittisesti Kiinan ammattiyhdistysliikkeeseen. Tässä raportissa Heikki Kehälinna tarkastelee Kiinan luottamushenkilövaaleja koskevaan uudistukseen liittyviä näkökohtia ja kansainvälisiä arvioita. Huhtikuu 2008.
Koko raportti (pdf)
Kiina
Työehtosopimusneuvottelujen kehittyminen Kiinassa.
Raportissa tarkastellaan Kiinan lainsäädännön tarjoamia työelämän kehittämismahdollisuuksia ja tähänastisia kokemuksia. Heikki Kehälinnan toimittama raportti perustuu pääosin China Labour Bulletinin raporttiin Breaking the Impasse (2007). Kesäkuu 2008.
Koko raportti (pdf)
Burma
Burma. Trade union briefings, June 2003
Sotilasdiktatuuri on muuttanut kerran niin vauraan Burman kehitysmaaksi. Siviiliväestö on jatkuvasti ihmisoikeusloukkauksien kohteena - pakkotyö, perusteettomat pidätykset, kidutus ja teloitukset ovat yleisiä. ICFTU on toistuvasti vedonnut maahan suuntautuvien kansainvälisten investointien pysäyttämiseksi ja kehottanut monikansallisia yrityksiä vetäytymään Burmasta.
Koko raportti (Pdf, engl.)
Kambodzha
Cambodia. Trade union briefings, January 2004.
Tekstiiliteollisuuden vientikiintiöjärjestelmä loppuu tammikuussa 2005 ja Kambodzha joutuu suoraan kilpailuun matalan hintatason maiden kuten Kiinan kanssa. Maassa pelätäänkin nyt, että vuosi 2005 tuo mukanaan massiivisen tuotannon paon maasta. Tämä olisi vakava isku maalle, jossa tekstiiliteollisuus on suurin yksityisen sektorin työllistäjä. Raportti tarkastelee tekstiilityöläisten asemaa Kambodzhassa ja valottaa maan tekstiiliteollisuuden tulevaisuudennäkymiä.
Koko raportti (Pdf, engl.)
Filippiinit
The Philippines. Trade union briefings, August 2003.
Verohelpotukset sijoittajille, matalat palkat ja kiihtyvät tulosvaatimukset nuorille naistyöläisille ovat joitakin Filippiinien vapaatuotantobuumin tunnusmerkkejä. Raportti tarkastelee vapaatuotantoalueiden karua todellisuutta ja antaa esimerkkejä siitä, kuinka työläisten oikeudet jäävät matalien tuotantokustannusten tavoittelun jalkoihin.
Koko raportti (Pdf, engl.)
A Filipino Metal Worker - Working ife in a changing world
LEARN Philippines
Raportti esittelee filippiiniläisen metallityöläisen arkea. Metalliteollisuus, kuten muutkin Filippiinien teollisuudenalat, on vuosien uuskolonialistisen riippuvuuden ja alikehityksen rampauttama, todetaan raportissa. Raportti kuvaa niitä haasteita, joita maa kohtaa tämän päivän globalisoituneessa taloudessa.
Koko raportti (Pdf, engl.)
Latinalainen Amerikka ja Karibia
Brasilia
Sosiaalinen vastuu Nokian matkapuhelintehtaalla. Observatorio Social, Brasilia 2002
SASKin teettämä tutkimusraportti työntekijöiden oikeuksista Nokian matkapuhelintehtaalla Manausissa, Brasiliassa. Raportin kokosi maan ay-liikettä lähellä oleva tutkimusinstituutti Observatorio Social.
Raportin suomenkielinen tiivistelmä (Word)
Raportin Executive Summary englanniksi (pdf)
Koko raportti englanniksi (pdf)
Sosiaalinen vastuu Veracel-yhtiön sellutehtaalla. Observatorio Social, Brasilia 2005-2006
SASKin teettämä tutkimusraportti työntekijöiden oikeuksista ja työelämän suhteista Veracelin sellutehdastyömaalla ja tehtaan käynnistysvaiheessa. Veracel-yhtiön omistajat ovat suomalaisruotsalainen StoraEnso ja brasilialainen Aracruz.
Raportin tiivistelmä suomeksi
Raportin Executive Summary englanniksi (pdf)
Koko raportti portugaliksi (pdf)
Ecuador
Tainted Harvest: Child Labor and Obstacles to Organizing on
Ecuador's Banana Plantations
Human Rights Watch, 2004.
Noin neljännes kaikista Euroopan unionissa ja Yhdysvalloissa syödyistä banaaneista kasvaa Ecuadorin rannikon banaaniviljelmillä, joilla työläisten oikeuksia rikotaan päivittäin. Ecuador, maailman suurin banaaninviejä, ei valvo edes omaa työlainsäädäntöään. Maan lait eivät tosin täytä kansainvälisiä vaatimuksia. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin raportin mukaan lapsityövoiman käyttö viljelmillä ja banaanien pakkauksessa on yleistä.
Koko raportti (World-tiedosto, engl.)
Dominikaaninen tasavalta
Dominican Republic, Country report.
Kent Wilska, Service Centre for Development Cooperation KEPA, 2002.
UNDP:n Inhimillisen kehityksen raportin mukaan Dominikaaninen Tasavalta on hitaasti parantanut sijoitustaan viimeisen 25 vuoden aikana useilla sektoreilla. KEPA:n raportti tarjoaa tiiviin katsauksen viimeaikaiseen kehitykseen maan sosiaalipolitiikassa, taloudessa ja politiikassa. Raportti tarkastelee myös Dominikaanisen Tasavallan ay-liikkeen tilaan.
Koko raportti (Word-tiedosto, engl.)
Haiti
Haiti. Trade union briefings, May 2003.
Haitia koettelevat sosiaaliset ja taloudelliset ongelmat, poliittinen kriisi, epävirallisen talouden räjähdysmäinen kasvu, ihmisoikeuksien jatkuvat rikkomukset, lapsityön lisääntyminen ja kansainvälisen avun jäädyttäminen. Amerikkojen köyhin maa on esimerkki globalisaation häviäjästä, toteaa kansainvälisen ay-liikkeen raportti. Se tarkastelee myös ay-liikkeen tilannetta maassa, joka on yksi maailman vaarallisimmista maista harjoittaa ammattiyhdistystoimintaa.
Koko raportti (Pdf, engl.)
Panorama social de América Latina 2000-2001, CEPAL 2001.
Tilastotietoa sosiaalisesta kehityksestä Latinalaisessa Amerikassa.
Koko teksti (Pdf, esp.)
Uruguay
El empleo rural en la empresa Metsä-Botnia. Universidad de la República, 2008.
Raportti MetsäBotnian sellutehtaalle puuraaka-ainetta tuottavien työntekijöiden työoloista.
Koko raportti (Pdf, esp.)
Raportin tiivistelmä espanjaksi (pdf)
Raportin tiivistelmä suomeksi (pdf)
Suomenkielinen lehdistöreferaatti tutkimusraportista (pdf)
Eurooppa
Valko-Venäjä
Belarus. Trade union briefings, January 2003.
Presidentti Alexander Lukashenkon valtakaudella Valko-Venäjää on kohdannut taloudellinen taantuma ja ihmisoikeusrikkomukset ovat lisääntyneet jyrkästi. Vuoden 2002 räikeiden ay-oikeuksien rikkomusten jälkeen maa on joutunut kansainvälisen huomion keskipisteeksi. Kansainvälisen amattiyhdistysliikkeen raportti tarkastelee maan ay-liikkeen kaoottista tilannetta.
Koko raportti (Pdf, engl.)
GLOBAALIT AIHEET
Kukkaloiston kääntöpuoli. Selvitys leikkokukkien ja -vihreiden tuotannosta ja kaupasta.
Sonja Väinölä, SASK 2004
Raportti on tiivis taustaselvitys leikkokukkien tuotanto- ja jakeluketjusta sekä kukkaviljelmien työoloista eri puolilla maailmaa. Raportissa on katsaus myös suomalaisten kukkien tuotantoon.
Koko raportti, 46 sivua (Pdf, suom)
Export processing zones - Symbols of Exploitation and a Development Dead-End
International confederation of free trade unions, 2003
Raportti tarkastelee globalisaation varjopuolella elävien 40 miljoonan vapaatuotantoalueen työläisen - useimmiten nuorten naisten - asemaa. Raportti keskittyy etenkin tekstiili-, vaate- ja kenkäteollisuuteen.
Koko raportti (Pdf, engl.)
Trade unionists: Social diplomats? Trade union breafing, November 2003.
Leivän ja vapauden lisäksi kansainvälinen ammattiyhdistys on alusta asti ajanut rauhan asiaa. Raportti valottaa ammattiyhdistysten rauhantyötä Ruandassa, Balkanilla, Kolumbiassa, Kyproksella, Irlannissa ja Lähi-Idässä. Erityisesti huomiota kiinnitetään kuljetus- ja media-alan liittojen työhön.
Koko raportti (Pdf, engl.)