« takaisin Tulosta

Sivun sijainti: Etusivu » Info » Rahoittajat

Rahoittajat

SASK rahoittaa kehitysyhteistyöhankkeensa neljästä lähteestä:

- Julkinen valta (Ulkoministeriö ja Euroopan Unioni)
- SASKin jäsenjärjestöt (keskusjärjestöt ja ammattiliitot)
- Kannatusjäsenet (ammattiosastot ja yksityishenkilöt)
- Ylen Hyvä -keräys

Suurin osa julkisesta hanketuesta tulee Suomen ulkoministeriöltä, jonka kehityspoliittinen osasto ja sen kansalaisjärjestöyksikkö vastaavat järjestöjen kautta ohjattavasta kehitysyhteistyötuesta. SASKilla on yhdeksän muun kansalaisjärjestön tavoin kumppanuussopimus ulkoministeriön kanssa. Nykyinen sopimus on solmittu vuosille 2006-2008. Sopimukseen liittyy SASKin kehitysyhteistyöohjelma sekä sen rahoitussopimus (tuenkäyttöehdot ja tuen kokonaismäärä). Ohjelman etenemistä tarkastellaan vähintään kaksi kertaa vuodessa UM:n ja SASKin välillä käytävissä neuvotteluissa.

SASK on rahoittanut hankkeita myös EU:n tuella sekä lähialueilla että kehitysmaissa. Tiedotustoimintaan ja kansalaiskasvatukseen on myös anottu EU-tukea. Toiminnan rahoitus EU:lta perustuu vielä yksittäisiin hankeanomuksiin ja niiden hyväksymiseen.

SASKilla on kahdenlaisia jäsenjärjestöjä: keskusjärjestöjä (SAK ja STTK) sekä ammattiliittoja. Ne maksavat SASKille jäsenmaksua, jolla rahoitetaan hallintoa ja hankkeita. Ennen kaikkea liitot maksavat erikseen tehtävin päätöksi kunkin hankkeen omarahoituksen (UM:n edellytys 15% ja EU:n edellytys 10-15% hankkeen kokonaiskustannuksista). Ay-liikkeen oma panostus SASKin toimintaan on siis merkittävää.

SASKin kannatusjäsenet maksavat vapaaehtoista jäsenmaksua. Se käytetään kokonaisuudessa yhteisen hankkeen (Pakistanissa olevan kyläkoulun) omarahoitukseen. Jatkossa kannatusjäsenten tuen kohteiksi on tulossa lisää hankkeita.

4.2.2012 klo 13:05:12