English | EspañolTulostettava versio

Lintulahdenkatu 10
00500 Helsinki (kartta)
Puh: 0207 6998 20
Fax: 0207 6998 21
Sähköpostit Sivukartta

Mikä SASK?

SASKin työmaana on maailma


Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ry on suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen oma kehitysyhteistyö- ja solidaarisuusjärjestö. SASKiin kuuluvat keskusjärjestöistä SAK ja STTK, yhteensä 24 niiden valtakunnallista jäsenliittoa sekä kaksi akavalaista ammattiliittoa. SASKin jäsenjärjestöihin kuuluu yhteensä noin 1,3 miljoonaa suomalaista.

SASK perustettiin syksyllä 1986. Vuonna 2009 SASKilla on meneillään yli 60 kehitysyhteistyöhanketta Aasiassa, Afrikassa, Latinalaisessa Amerikassa ja EU:n lähialueilla.

Osana suomalaista ja kansainvälistä ay-liikettä SASKin tehtävänä on parantaa ay-toiminnan edellytyksiä maailmassa. Ay-liikkeen solidaarisuuskäsityksen pohjalta pyrimme vahvistamaan taloudellista ja yhteiskunnallista tasa-arvoa kehitysmaissa ja Suomen lähialueilla avustamalla meitä heikommassa asemassa olevia ammattiliittoja. Uskomme, että voimakas ja demokraattinen ay-liike on toimivan kansalaisyhteiskunnan kulmakiviä.

Avustustoimintamme tavoitteena on itsenäinen, vahva, jäsentensä hallitsema ja myös rahoittama ammattijärjestö. Hankkeemme parantavat yhteistyökumppaniemme toimintakykyä, suurin osa niistä tukee ammattiyhdistyskoulutusta. Toteutamme myös työsuojelu- ja sosiaalisia hankkeita.

Hankkeet valmistellaan yhdessä ja toteutetaan paikallisen järjestön omalla työvoimalla. Tuettavan järjestön tulee siis olla tarpeeksi heikko tarvitakseen apua, mutta tarpeeksi vahva kyetäkseen ottamaan avun vastaan ja saamaan aikaan kehitystä.

Hankkeemme ovat osa maailmanlaajuista edunvalvontaa, joka taistelee mm. työvoiman halpamyyntiä, lapsityövoiman väärinkäyttöä ja vaarallisia työoloja vastaan.

SASKin toimintaa rahoittavat jäsenliitot, Suomen valtio sekä Euroopan komissio. Yksittäinen ammattiosasto tai ammattiliiton jäsen voi tukea hankkeitamme liittymällä kannatusjäseneksi.

Suomessa vaikutamme politiikan ja talouselämän päätöksentekijöihin, ammattiyhdistysliikkeeseen ja kansalaisjärjestökenttään jakamalla tietoa kehitysmaiden ja lähialueiden tilanteesta erityisesti työelämän näkökulmasta. Tiedotamme hankkeittemme toteutumisesta, järjestämme kampanjoita ja olemme mukana yhteisissä tapahtumissa ja tempauksissa.

SASKin puheenjohtaja on Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n toimialajohtaja Jarkko Eloranta. Varapuheenjohtajana toimivat kansainvälisten asioiden asiantuntija Pekka Ristelä SAK:sta sekä kansainvälisten asioiden päällikkö Risto Kousa STTK:sta.