Lapsityön eliminointi Intian kaivannaisteollisuudessa

Maa: Intia
Kumppanit: Puu- ja rakennusalan kansainvälinen ay-kattojärjestö BWI ja neljä muuta järjestöä 
Kesto: 2017 (2013–2016)
Kotimaiset kumppanit: Rakennusliitto ja Nenäpäivä
Hankenumero: 4109

Hankkeessa parannetaan Intian kaivannaisteollisuuden vakavia epäkohtia vahvistamalla ammattiliittojen ja sertifiointijärjestöjen välistä liittoutumaa. Hankkeella pyritään vaikuttamaan kunnon työn periaatteiden sisällyttämiseen alaa ohjaaviin toimintatapoihin ja kehitysohjelmiin sekä edistämään kaivannaistyöntekijöiden pääsyä sosiaaliavustusohjelman piiriin. Samalla edistetään BWI:n jäsenliiton RPKNMS:n järjestäytymistä ja kehittämistä.

BWI teetti vuonna 2013 alaa kartoittavan tutkimuksen, jossa varmistuivat alaa vaivaavat heikot työ- ja elinolosuhteet, vakava ja laaja altistuminen kivipölykeuhkosairaudelle, erittäin matalat palkat, sosiaaliturvan puuttuminen sekä laaja lapsityön käyttö. Intian hallituksen toimet eivät ulotu alan tuotantokeskuksiin.

Hankkeessa perustetaan kansallisen tason liittouma ammattiliittojen ja sertifiointijärjestöjen välille. Se ajaa parannuksia alaa vaivaaviin epäkohtiin sekä antaa konsultaatiota järjestöille sosiaaliturvan ja työsuojelun edistämiseksi ja lapsityön poistamiseksi.

Hankkeessa aloitetaan myös säännöllinen vaikuttaminen Intian hallituksen avainministeriöihin. Rajastanissa vaikutetaan kaivannaisteollisuuden saamiseksi sosiaaliavustusohjelman piiriin.

Yhteistyö ammattiliittojen ja sertifiointijärjestöjen välillä tehostaa vaikuttamistyötä, mikä lopulta hyödyttää kaivannaisteollisuuden työntekijöitä Intiassa, erityisesti Rajastanissa. Samalla hankkeesta hyötyy paikallinen ammattiliitto, jonka jäsenmäärä ja kapasiteetti vahvistuvat.

Hanketta toteuttavat puu- ja rakennusalan ammattiliittojen kansainvälinen kattojärjestö BWI sekä neljä muuta järjestöä: XertifiX, ETI, TFT ja RPKNMS-liitto.

 

Jaa tämä artikkeli

Työmme maailmalla

SASKin hanketoiminnan tavoite on vahvistaa kehittyvien maiden ammattiyhdistysliikettä ja parantaa sen toimintakykyä niin, että se kykenee tarjoamaan jäsenilleen toimivan vaikutuskanavan omien työolojensa parantamiseen ja yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden edistämiseen.